Ring-ring

Havahdun ajatuksistani puhelimen sointiin. Se ei olekaan juuri soinut, sillä jostain syystä saapuvat puhelut eivät tänne mökille oikein halua tulla läpi. Ehkäpä radioaallot eksyvät matkalla erämaahan. Nyt se kuitenkin soi ja minä vastaan.

”No täältä Suomisähköstä (en todellakaan muista mistä) soittelen ihan iloisella asialla”, aloittaa pirteän kuulloinen miesääni, ”meillä olisi nyt tarjolla todella hyviä sähköhintoja”.

Päätän keskeyttää tuon ulkoaopetellun alkuhöpinän ja molempien aikaa säästääkseni totean, että olen vuoden vaelluksella Lapissa, enkä siis todellakaan tarvitse maailmankaikkeuden hienointa sähkösopimusta, joka sekä hinnassa että laadussa voittaa kaikki kilpailijat mennen tullen. Myyjä ei luonnollisestikaan kuuntele sanaakaan vaan hyppää paperissaan kohtaan, johon on ohjeistettu hyppäämään, jos luurin toisessa päässä yritetään lopettaa puhelu ennen kaupan syntymistä.

”Kyllä kannattaa hetki kuunnella, sillä meillä on ihan uudenlainen sopimusmalli”.

Välähdyksenomaisesti mielessäni käy oma tilanteeni. Olen odottelemassa talven tuloa sähköttömässä mökissä erämaassa ja tarvittavan virran haen naapuritalosta lykkimällä akun kottikärryillä sinne lataukseen. Ja ns. sivistyksen parissa minulla ei edes ole kotia, johon sähköjä voisin ostella, vaikka sattuisin haluamaankin. Lasken nopeasti yhteen puhelun jatkamisen plussat miinukset. Miinuspuolelle jää tuhlattu aika, mutta toiseaalta sitähän minulla on muutenkin lähes rajattomasti. Plus-sarakkeessa näen oivan mahdollisuuden sille, että luvassa on vähintäänkin mielenkiintoinen juttelutuokio. Voisin siitä vaikka myöhemmin kirjoittaa blogiin. Jätän siis lyömättä puhelimen korvaan, mikä mitä ilmeisimmin tarkoittaa puhelinmyyjien ajatusmaailmassa, että on lupa jatkaa. No, lupaa tai ei, vähän teennäisen pirteä ääni aloittaa myyntitapahtuman pohjustuksen.

”Onks sulla minkälainen sopimus tällä hetkellä?” kuulen selkeästi pienen innostuksen myyjän äänestä.

”Ööö…”, en heti löytänyt sanoja, joilla tilannetta kuvailisin, joten myyjä täsmentää kysymystään.

”Niin että onko toistaiseksi voimassa oleva?”

”Kyllä mä luulisin, että on”, vastaan rehellisesti, sillä ei naapurin kanssa ole ainakaan mitään parasta-ennen-päivää sovittu

”Kenen kanssa sulla sopimus on?”

”Naapurin Tuulan”

”Eikun siis että missä se sulla on?”

”Ei sitä ole missään, ainakaan printattuna. Ihan suullisesti on sovittu”

Huomaan miehen puheessa ensimerkkejä häkeltymisestä. Ohjeesta ei tainnut enää löytyä sopivaa kohtaa, mihin tuollaisen vastauksen jälkeen olisi hypännyt. Sinnikkäästi hän kuitenkin jatkaa eteenpäin. Kuin mummo lumessa.

”Minkä verran sä tällä hetkellä maksat sähköstä?”

”Hmm… ihan omantunnon mukaan. Hyvä kun muistutit, sillä en ookaan vielä näistä mitään maksanut”

”Ööö…”, kuulen ööähdyksen ja sitä seuranneen hiljaisuuden olevan täynnä kysymysmerkkejä, joten päätän tässä kohtaa itse vähän selventää tilannetta. Nyt myyjä kuitenkin jo kuuntelee. Mukavan vuorovaikutteista tämä nykypäivän puhelinmyynti.

”Niin siis mullahan on tää itse sähkösopimus aika hyvä, kun sekä hinta että maksuaika on ihan hyvät. Mulla on tässä vaan se huono puoli, että sopimuksessa ei oo sähkönsiirtoa ollenkaan mukana, vaan joudun sen itse hakemaan kottikärryillä. Se on aika hikistä puuhaa, kun on jo vähän luntakin. Joten siis uutta sähkösopimusta en varmaankaan tarvitse, mutta jos teillä sattuisi olemaan jotain sopivaa palvelua sähkönsiirtoon, niin voisin kyllä hyvinkin olla kiinnostunut”

”Ööö… tota… sellaista tuotetta meillä ei kyllä ole”

”No voi harmi. Kiitos kuitenkin kun soitit”

”Eipä kestä. Kiitos, hei”, kuuluu luurin toisesta päästä ja yhteys katkeaa. Tarkoitan tietenkin konkreettista puhelinyhteyttä. Uskoisin, että minkäänlaista ajatuksen tai puheen tasolla olevaa yhteyttä ei välillemme ehtinyt syntyä.

Voin helposti kuulla mielessäni reippaan puhelinmyyjän ensimmäiset sanat, kun hän astuu sisään taukohuoneeseen, jossa muut, vähintään yhtä reippaat myyjät jo hörppivät kahvejaan.

”Ette ikinä arvaa, mitä äsken tapahtu…”

Omalla listallani tämä myyntipuhelu nousee sijalle kaksi. Sen ohittaa vain eräs vuosientakainen työpuhelu, jossa yritettiin myydä mainostilaa lehteen. Mainos jäi sillä kertaa soittajalta myymättä, mutta itse olin saanut hänelle myytyä pöytäjalkapallon.