Jee, vihdoinkin! Vaelluksen suunnittelussa mielestäni ylivoimaisesti paras vaihe on reitin miettiminen ja karttojen tutkiskelu. Syitä tuohon mielipiteeseen on useita. Ensinnäkin, silloin ajatus, joka on siihen asti muhinut unelman asteella, alkaa saamaan konkreettisia piirteitä. Karttaan alkaa piirtyä viivaa yli jokien ja tuntureiden. Samalla tavoin myös pään sisällä se tuo ajatuksiin konkretiaa -ikään kuin olisin pienenä tikku-ukkona kartan sisällä jo kulkemassa pitkin maita ja mantuja. Vaikea yrittää selittää ajatuksen kulkua karttoja tutkaillessa, mutta jotenkin yritän mielessäni kuvitella, miltä kartan korkeuskäyrät ja polut ja suot näyttäisivät ihan ihmisperspektiivista katsottuna. Tuossa voisi olla hieno telttapaikka. Joen ylitys on varmaan helpointa tehdä tuosta kohdasta. 

Toinen hyvä puoli reittisuunnittelussa on, että silloin olen täysin vapaa miettimään mitä haluan tehdä, minne mennä ja mitä nähdä tai tehdä. Ehkä se on se paras puoli. Ei paineita, ei odotuksia, ei muiden huomioimista. Tavallaan itsekästä, mutta hyvällä tavalla. Mieli, -kuvituksineen ja -piteineen, on vapaa.

Ja vielä kolmanneksi, olen aina tykännyt kartoista. Mikä lie fiksaatio. On hauska tutkailla karttoja, vaikkei olisi välttämättä edes lähdössä mihinkään. Outoja paikannimiä ja maastonmuotoja löytyy kaikkialta. Mieluummin kuljen läpi Utkuputkunmaan (suo Savukoskella) kuin jonkun tavallisen tylsän Isosuon.

Viime viikonloppuna sain vihdoinkin muut mukatärkeät ja akuutit hommat siihen vaiheeseen, että pääsin iskemään kynteni vuoden vaellukseni ensimmäisen osuuden, kesän, kimppuun. Alkuviikosta tilasin puuttuvia karttoja, ja jäin sormet syyhyten odottamaan. Pitkähkön odottelun, muutaman kyselyn ja Calazon erinomaisen asiakaspalvelun jälkeen perjantaina odotetut paketit tulivat perille. Tarvitaan näköjään aika jäätävän kokoinen nippu karttoja, jos aikoo pitkälle reissulle lähteä. Piti ihan laskea. Karttoja on yhteensä 34 kappaletta ja aukilevitettyinä ne peittävät yli 30m2 alan. Onneksi niitä ei kaikkia tarvitse kerralla kantaa mukana, eihän rinkkaan muuten juuri muuta mahtuisikaan.

Pääajatuksina tähän kesän reitin suunnitteluun on ollut, että lähtö olisi Kilpisjärveltä ja päätepiste Savukoskella eräkämpässä. Laskeskelin, että lokakuun loppuun asti uskaltaa laskea, että pääsee vielä kulkemaan jalkaisin. Aikaa ensimmäiselle osuudelle on siis neljä kuukautta. Maksimissaan kolmen viikon välein pitää olla jossain sellaisessa paikassa, jossa saan ruoan- ja varusteiden täyttöpaketin noudettua. Lisäksi haluan pitää suunnitellut päivämatkat sellaisina, että aikataulussa on runsaasti varaa tehdä muutoksia reittiin ja vietellä huilipäiviä silloin, kun siltä tuntuu. Olisi hölmön hommaa lähteä vuodeksi kiirehtimään.

Näistä lähtökohdista siis sukelsin karttakasan uumeniin eräänä perjantai-itapäivänä. Suunnittelussa olen huomannut ihan tolkuttoman hyväksi avuksi Garmin Base Camp -ohjelman. Näin etäisyyksien laskeminen helpottuu. Ja samalla saa myös tallennettua kaiken, mitä on siihen asti jo saanut valmiiksi. Ainakin itsellä muistilanka ei ole kovinkaan pitkä ja helposti käy niin, että sitä mukaa kun suunnitelma etenee, alkaa myös perälauta vuotaa tiputellen hienot hahmotelmat pitkin karttoja. 

Tuntien ja päivien kuluessa alkoi viivaa piirtyä koneen näytölle, ajatukset ”tankkauspisteistä” hahmottua, mielenkiintoiset paikat asettua paikoilleen reittiviivan varrelle ja excelkin täyttyä erilaisista numeroista ja päivämääristä. Halti pitää tietenkin valloittaa, muutama klassikon statuksella oleva vaellusreitti (esim Hetta-Pallas) on vielä käymättä, kansallispuistoja, erämaa-alueita, korkeita huippuja, palsasoita, rakkaa. Sain näppärästi uitettua suunnitelmaan mukaan myös tuoreimman ideani, että jollain osuudella ottaisin mukaan packraftin ja menisin osan etapista meloen. Näätämöjoki valikoitui tuohon rooliin. 

Palasten loksahtelivat paikoilleen, ja lopulta Base Campin reittiviiva pysähtyi mökin pihaan Värriöjoen varteen. Excel ilmoitti kokonaismatkaksi noin 1350km, joista parisataa meloen. Kevyellä keskimäärin 12km päivävauhdilla olisin perillä hiukan ennen lokakuun loppua. Ja kun pisin huoltovälikin pysyy noin 250 kilometrissä, on kaikki alkuperäiset ajatukset huomioitu suunnitelmassa. Kulkemista vaille valmis. 

Talvikauden suunnitelman tekeminen tuleekin sitten olemaan ihan oma lukunsa. Kesällä pystyy kulkemaan, vaikka sää olisikin huono, mutta talvella voi jäädä jumiin päiväkausiksi. Kulkuvauhtikin riippuu siitä, kiidelläänkö hangen päällä vai napaa myöten sen sisällä. Tuota suunnitelmaa alan laatimaan vasta ensi keväänä. 

Se huono puoli tässä suunnitteluvaiheessa näköjään kuitenkin on, että sen aikana iski aikamoinen hinku lähteä jo. Nyt. Heti. Vaan malttaa täytyy vielä ensi kesään asti. Saatan joutua kahlitsemaan itseni patteriin.

-Ulko-Vesa