Heinäkuun alussa 2020, eli aika tarkalleen vuoden päästä, lähden yksin vuoden kestävälle vaellukselle Suomi-neidon yläosiin. Noin. Nyt se on sanottu ääneen. Päätös toki on syntynyt jo muutama kuukausi sitten, ja aika paljon konkreettisia asioitakin jo tehtynä, vaan silti näinkin suuren suunnitelman julkistaminen tuntuu vähän jännittävältä. Mutta hyvällä tavalla kutkuttavan jännittävältä. Ainakaan vielä ei hirveästi hirvitä.

Kovin konkreettista ja tarkkaa suunnitelmaa ei vielä ole, mutta homman punainen lanka on se, että vuoden ajan liikun ainoastaan omin lihasvoimin – kävellen ja hiihtäen. Majoittuminen on teltassa, autiotuvissa, laavuilla, kammeilla jne. Syksyn ja kevään rospuuttoaikana, jolloin ei pääse kulkemaan, tukikohtana toimisi Savukoskella oleva erämökki, ja noin kolmen viikon välein ruoka- ja varustepakettien täydennyksen (ja blogin ylläpidon) yhteydessä tarvitaan myös sen pakollisen pahan verran sähköllistä aikaa akkujen lataamiseen. Siis laitteiden akkujen. Omat akut ehtivät latautua vuoden aikana helposti. Ruokaa laskin pystyväni kantamaan kerrallaan mukana noin kolmen viikon tarpeiksi, joten sellaisella syklillä sitten pulpahdan hetkeksi ns. sivistyksen pariin.

Palataanpa hetkeksi ajassa noin yhdeksän vuotta taaksepäin. Hetkeen, jolloin noin kolmekymppinen, retkeilijänä täysin untuvikko ja kokematon mies sai pikkuveljensä kanssa idean lähteä kulkemaan Karhunkierroksen. Yksi testipäivä Nuuksiossa. Lainarinkoissa painoina reilu 30kg Eino Leinon koottuja runoja ja Suomen kansan aikakirjoja ja reipas 30km kävelyä veti kyllä jalat aikamoiseen juntturaan. Vaan intoa se ei vienyt. Sinä hetkenä vaellusharrastukselle annettiin pikkusormi ja se vei koko kropan. Vähitellen kokemusta ja osaamistakin on karttunut, ja reissuilla ollut taipumus vuosittain pidentyä. Viime kesänä olin kuukauden päivät yksin Suomi-neidon päälaella täitarkastusta tekemässä (siitä oma matkakertomus täällä) ja nyt tammikuussa aloitin työn ohessa eräoppaan opinnot Erä-Karkun opistolla. Näin siis kokeilusta kasvoi harrastus, harrastuksesta intohimo ja intohimosta unelma suuresta seikkailusta.

Päätös seikkailuun heittäytymisestä syntyi eräänä maaliskuisena sunnuntaipäivänä. Ja heti piti tietysti saada jotain konkreettista tehdyksi, jotta suunnitelma lähtisi käyntiin. Joten pesin siis ikkunat. Loogista, eikö? Olin vaihtoehtoja pyöritellessäni kuitenkin tullut siihen tulokseen, että nykyisillä asumiskustannuksilla suunnitelma ei ole toteutettavissa. Asunto siis pitää myydä mahdollisimman pikaisesti. Ja myyntiä varten tarvitaan hyvät valokuvat. Eikä niitä saa, jos ikkunat on likaiset.

Tuosta ikkunoiden puhdistautumisriitistä on nyt päästy siihen asti, että asunto on myyty ja uuttakin hankittu tilalle. En tosin itse siinä asu, vaan laitoin sen samantien vuokralle. Pientä lisäsäästöä. Itsehän olen joka tapauksessa suurimman osan ajasta joko koulussa, työmatkalla tai jossain pusikossa retkeilemässä. Lopun ajan elän irtolaisen elämää ja pyörin muiden nurkissa.

Työmatkoista tulikin mieleen toinen iso muutos. Olen nyt ollut reilun 15 vuotta samassa paikassa töissä, mutta tämä seikkailu tuo siihenkin muutoksen. Vaikka edelleenkin tykkään nykyisestä työstäni, haluan kuitenkin reissun jälkeen kokeilla siipieni kantavuutta luontoalalla. On aika vaihtaa varma hyvä epävarmaan vielä parempaan. Juttelin jo retkestä työnantajan kanssa, ja kerroin irtisanoutuvani vuoden kuluttua. Kuulostaa ehkä omalta kannaltani hiukan pahalta, jos sanon että irtisanoutumiseni otettiin innostuneesti vastaan. Mutta se oli vilpitöntä innostusta ja ehkä jonkinlaista arvostustakin. On kyllä helpottanut suunnitelman etenemistä ihan mielettömästi, kun suhtautuminen työpaikalla on ollut tällaista.

Tässä vaiheessa olen jo huomannut, että erilaisia mietittäviä, huomioonotettavia ja suunniteltavia asioita on hirmuinen määrä. Niin itse vaellukseen, siihen valmistautumiseen kuin ylipäänsä elämään liittyen. Reitti, turvallisuus, talous, varusteet, veroilmoitus, elämänmuutos, opinnot, harjoittelu, sääolot, vakuutus, logistiikka, retken jälkeinen aika, ruoka… Ainakaan ei blogista tule aiheet loppumaan kesken.

Tässä blogissa ja Facebookissa tulen vuoden mittaan kertoilemaan ajatuksiani sekä käytännön suunnitelmien etenemisestä että muutoksesta osana elämää. Blogin nimen mukaisesti siis kaikkea maan ja taivaan väliltä, mitä nyt vaan hiukan kajahtanut mieli paperille tuottaa. Ja tietysti sitten kertomuksia itse reissusta, kun lähtölaukauskin on kajahtanut.

Seuraavalla kerralla pohdiskelen, mistä tällainen hurja idea on syntynyt ja mitä sen taustalla piilee.