Tip-tap! Olen aina ollut jouluihminen. En tosin ehkä ihan sillä tavalla, kuin mitä termillä yleensä tarkoitetaan – siis sellainen, joka juoksee kaupoissa, asettelee koristeita joka paikkaan ja aloittaa huolelliset valmistelut jo lokakuussa. Minulla on ollut mahdollisuus tulla valmiiseen pöytään, joten oma joulun aikani käsittää oikeastaan vain aatonaaton ja jouluaaton perinteet. Mutta nautin niistä. Yhtäaikainen rauha ja sisarusten lasten malttamaton touhotus, joulurauhan julistus, ruoka, kuusi, pukki. Ja mainitsinko jo ruoan?

Tänä vuonna joulua enemmän on valmisteluni kohdistuneet Tapaninpäivänä starttaavaan Lapin reissuun hiihtovaelluksineen. Muiden pakkaillessa lahjapaketteja olen itse lähinnä koepakkaillut ahkiota. Reissu on tärkeää harjoitusta ensi vuotta varten, sillä talvikokemusta tarvitaan rutkasti lisää. Aika suuri osa varusteistakin on uusia, joten niiden toiminta ja ominaisuudet vaativat testailuita autenttisissa olosuhteissa. Ja onhan se nyt hauskaa päästä hiihtämään. Nämä etelän vesihiihtokelit eivät oikein luo joulutunnelmaa.

Vuosi 2019 on ollut kiireinen ja täynnä muutoksia. Muutoksia on ollut enemmän kuin edeltävänä 10 vuotena yhteensä. Eräopas -opintojen aloittaminen, päätös lähteä vuodeksi vaeltamaan, asunnon myyminen, irtisanoutumisesta ilmoittaminen työnantajalle. Valtavia muutoksia pienelle ihmiselle. Yhdistävä tekijä niille kaikille on kuitenkin ollut helppous ja varmuus. Tieto siitä, että suunta on oikea. On ollut lähes mykistävää huomata, että sitä on kykenevä tekemään isoja muutoksia. Ja että unelmia syntyy, kun niille vai antaa tilaa.

Valehtelisin, jos väittäisin, etteikö vuosi olisi välillä ollut myös rankka. Olen ajoittain ollut käytännössä täysaikainen opiskelija ja kokopäiväinen työntekijä samanaikaisesti. Vapaa-ajan ongelmia ei siis ole juuri päässyt syntymään. Valinta on kuitenkin ollut tietoinen ja mahdollistanut sen, että ylipäätään on mahdollisuus ensi heinäkuussa heittäytyä vuodeksi kokopäivävaeltajaksi.

Tällä viikolla eräänä iltapäivänä töistä ajellessa havahduin miettimään ensi vuoden joulua. Silloin ei ole lasten riemuja, eikä herkkujen painosta notkuvaa pöytää. On tulossa aika erilainen joulu. Hetken mietin, tähtäisinkö silloin jouluksi johonkin hiihtokeskukseen, jossa voisi käydä laatikot ja rosollit haukkaamassa naamariin, ja jatkaa sitten matkaa. Ei. Idea ei tuntunut hyvältä. Se olisi jollain tapaa vain halpa korvike perinteiselle joululle.

Hetken aikaa erilaisia ajatuksia pyöriteltyäni se sitten kolahti. No niinpä tietenkin! Ainoa oikea paikka näin erilaiselle joulun vietolle on luonnollisestikin Korvatunturi. Tai itse tunturihan on rajavyöhykkeellä, eli tarkempi paikka lienee Korvatunturin murusta. Siellä ainakin luulisi olevan hiljaista ja rauhallista, koska asukkaat ovat matkoilla. Jouluaatto yksin kairassa Joulupukin takapihalla. Ajatus tuntui heti oikealta. Ahkioon vielä mukaan vähän herkkuja ja tunnelma on taattu.

Takaisin tähän vuoteen. Nyt vielä viimeiset valmistelut niin joulun kuin harjoitusvaelluksenkin osalta ja sitten voikin keskittyä joulun viettoon.

Haluan toivottaa teille kaikille lukijoille rentouttavaa joulun aikaa ja toivorikasta uuden vuoden alkua!

-Ulko-Vesa