Päivä 244: Kiilopäälle

Päätin antaa pitkän hiihtopätkän jälkeen kropalle oikein kunnon lepotauon ja siirryin Kiilopäälle. Ajatus on pitää tukikohtaa siellä ja käydä sitten ilman ahkion raahaamista tekemässä päiväreissuja lähituntureille ja kuruihin.

Päivä 245: Päiväretki Niilanpäälle

Ystäväni Kristiina on ollut kuukauden päivät töissä oppaana Kiilopäällä ja tänään sattui olemaan vapaapäivä. Ja kun aurinko vielä paistoi siniseltä taivaalta ja lämpötila oli keväisesti nollan tienoilla, ei yksinkertaisesti voinut olla lähtemättä pienelle retkelle.

Hiihtelimme ensin Niilanpäälle, sieltä sitten erämaalatua pitkin ruijanpolulle. Ja sitten umpista (tai melkein) pitkin Sivakkaojan laavulle makkaranpaistoon. Mukanani oli Culinarin savuporo-grillimakkaraa, ja täytyypä oikein mainita, että se oli parasta makkaraa mitä olen koskaan syönyt.

Edellisestä saunomisesta olikin jo vierähtänyt hyvä tovi, joten ei tarvinnut kovin kauaa tuumia, että menisikö vaiko eikö menisi. Pukutiloista löysin myös vaa´an, ja päätin katsoa, onko talvikaudellakin kaloreiden kysyntä ja tarjonta kohdanneet. Lyhyesti vastaus kuului: Ei ole! Paino oli pudonnut tammikuun alusta lähes 8kg. Ja se on liikaa. No, hyvä puoli oli se, että nyt asian tietää ja voi siis korjata. Ei muutakuin lisää kaloreita kyytiin (ja suun kautta vatsaan) ja lisäksi pitää vielä vähän keventää kulutusta lyhentämällä päivämatkoja. Muutenhan tässä kuihtuu olemattomiin koko ukko.

Päivä 246: Ahopäät

Tänään suuntana oli aivan Kiilopään vieressä olevat Ahopäät. Loivapiirteiset tunturit olivat helppoja kulkea, ja puurajan yläpuolella hanki kantoi hyvin. Mukava päästä kulkemaan ihan omia reittejään näin helposti ja kevyesti. Navakka tuuli puhalteli vastaan paluumatkalla, mutta se ei tuntunut lainkaan kylmältä.

Päivä 247: Kiilopään huippu

Tänään nousin ensin hiihtäen Kiilopään huipulle ja lähdin sieltä tunturia pitkin kohti Niilanpäätä. Paluumatkaa varten laskeuduin hiukan alemmas ja sujuttelin latu-uraa pitkin takaisin Kiilopäälle.

Päivä 248: Lakiasioita

Tänään hoitelin pääasiassa lakiasioita. Pääasiat olivat Ahopäät, Vahtamapää ja Iisakkipää. Ja ne lakiasiat puolestaan oli sama lista lisättynä yhdellä laella Vahtama- ja Iisakkipäiden välissä, joka oli ihan nimetön ja niinpä siis myös päätön.

Oli todella mahtavaa hiihdellä hissukseen tunturilta toiselle. Aurinko lämmitti sen verran, että rinteitä kivutessa tuli pieni hiki pintaan. Muilta osin reitti oli helppokulkuinen ja leppoisa, mutta Rumakurulta Vahtamapäälle noustessa oli alkuun parisataa metriä jyrkempää rinnettä joka vielä oli puurajan alapuolella. Eli upottavaa. Ylämäki polvia myöten upottavassa hangessa onkin melkoista pusertamista. No, onneksi ei ollut ahkiota sentään perässä.

Vahtamapään huipulla pidin tauon ja katselin taaksepäin Kiilopään suuntaan. Aurinko valaisi tunturinäkymän pilvien lomasta. Näky oli ihan henkeäsalpaava. Ja siinä se sitten iski. Ihan mieletön ikävä. Kaipaus tulee ikäänkuin aaltoina, välillä se tulee ja välillä helpottaa. Nyt tuli tsunami. Mietin siinä mielessäni, miten hyvältä tuntuisi jos rakas olisi siinä vieressä ihastelemassa samaa maisemaa. Hiljaa vain seistäisiin siinä ja nautittaisiin. Muuta ei tarvittaisi. Jatkoin näissä ajatuksissa matkaa kohti Iisakkipäätä ja sieltä edelleen Saariselälle.

Hiihtelin siis Saariselälle kauppaan. Mutakakkuahan nyt on saatava lisää! Ja sitä savuporo-grillimakkaraa. Ja karkkia.

Päivä 249: Ryhmäretkeilyä

Päätin tänään ihan ex tempore osallistua Suomen Ladun järjestämälle ohjatulle tunturihiihtoretkelle. Keli oli lumisateinen ja tuulinen, joten reitti pysytteli alempana metsän suojassa. Tällainen superleppoinen pikkuretki oli virkisti kyllä mieltä ja kroppakin sai kunnolla levätä.

Loppupäivä menikin sitten ruokia siirrellessä laatikosta toiseen ja muutenkin seuraavalle vaelluspätkälle valmistautuessa.

Päivä 250: Tievan Tupa

Jo rutiiniksi muodostunut tavaroiden pakkaus ahkioon, videopuhelu kotiin ja siirtyminen kohti Tievan Tupaa voi alkaa. Suksien pohjista oli jo lievästi sanottuna hiukan päässeet voiteet kulumaan, joten päätin vielä laitattaa uudet parafiinit pohjiin Roll Outdoorsilla. Kylläpä nyt taas kelpaa suihkia menemään.

Lyhyen hiihdon jälkeen päivä kuluikin vaellusseuraa odotellessa ja viime hetken välppäystä suorittaessa. Ystäväni Marjo ja Tomi ajelevat tänään etelämpää tänne Lappiin ja lähtevät matkaseuraksi UK-puistoon vaeltelemaan. Onpa ihan mielettömän mukavaa saada seuraavaksi noin pariksi viikoksi seuraa. Nautin kyllä suunnattomasti yksinkulkemisestakin, mutta vaihtelu kieltämättä virkistää.

Seuraava blogipostaus tuleekin vasta sitten, kun olemme palailleet maastosta. Koittakaa malttaa mielenne.