{"id":299,"date":"2018-09-14T17:00:11","date_gmt":"2018-09-14T15:00:11","guid":{"rendered":"https:\/\/maanjataivaanvali.com\/?p=299"},"modified":"2022-07-25T09:33:51","modified_gmt":"2022-07-25T06:33:51","slug":"mieraslompolo-junkers","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/maanjataivaanvali.com\/?p=299","title":{"rendered":"Mieraslompolo-Junkers"},"content":{"rendered":"

P\u00e4iv\u00e4 18 (Utsjoki-) Mieraslompolo-Bajimus Havgaj\u00e1vri (16,7km)<\/strong><\/p>\n

T\u00e4n\u00e4\u00e4nkin satoi aamulla ja l\u00e4ht\u00f6 venyi. Venyminen ei tosin t\u00e4ll\u00e4 kertaa johtunut sateesta vaan bussin aikataulusta. Hiukan joutui ker\u00e4ilem\u00e4\u00e4n motivaatiota l\u00e4hte\u00e4 liikkeelle, kun ennusteista huolimatta vett\u00e4 tuli taivaalta. Taas. Bussissa oli kuitenkin onneksi katto, joten selvisin kuivana Utsjoelta Mieraslompoloon, josta oli suunnitelmissa k\u00e4vell\u00e4 ensin m\u00f6nkij\u00e4uraa pitkin Nihkavaddalle, siit\u00e4 Adolfin kammin kautta er\u00e4maata pitkin Sevetti-Pulmanki -reitille ja reitti\u00e4 pitkin takaisin Sevettij\u00e4rvelle. Hiukan ennen bussikyydin p\u00e4\u00e4ttymist\u00e4 s\u00e4\u00e4 poutaantui ja hetken kadoksissa ollut innostuskin palasi.<\/p>\n

Muutaman kilometrin k\u00e4velty\u00e4ni takaani tuli m\u00f6nkij\u00e4. Oikein vanha kunnon Lapin ukko. Tied\u00e4tteh\u00e4n tyypin – pieni, laiha ja sitke\u00e4. V\u00e4h\u00e4n tunturikoivumainen k\u00e4ppyr\u00e4. Ukko pys\u00e4htyi kohdalleni, ja kehonkielest\u00e4 ja ilmeist\u00e4 paistoi kilometrien p\u00e4\u00e4h\u00e4n l\u00e4pi, ett\u00e4 h\u00e4n oli innoissaan. Kuin pikkupoika t\u00e4pin\u00f6iss\u00e4\u00e4n odottaisi, ett\u00e4 saa kertoa uudesta leikkiautostaan. Malttoi kuitenkin ensin kysy\u00e4, mihin olen matkalla. Tuskin edes kuuli vastaustani, kun suusta jo p\u00e4\u00e4si se, mit\u00e4 halusi kertoa: \u201dN\u00e4in punikkitatin!\u201d Ja harvahko purukalusto vain vilkkui hymyn seasta. Katseeni, ilmeeni ja varmaan vartalokin oli yht\u00e4 kysymysmerkki\u00e4, sill\u00e4 itse en nyt tatista l\u00e4htisi noin isoa asiaa tekem\u00e4\u00e4n. Taisi ukkokin tuon huomata ja jatkoi: \u201dOlen poromies, ja tatit tarkoittavat 3kg per vasa. Tulee hyv\u00e4 vuosi.\u201d Enp\u00e4 olisi tuotakaan tiennyt, ett\u00e4 porot tykk\u00e4\u00e4v\u00e4t tateista. En ehk\u00e4 olisi edes uskonut todeksi, mutta ukon huonosti piilotetun intopiukeuden n\u00e4hty\u00e4ni ei asiasta ollut ep\u00e4selvyyksi\u00e4. Olisi varmasti hihkunut ja hyppinyt tasajalkaa, jos ei olisi sill\u00e4 menett\u00e4nyt Lapin ukon kylm\u00e4nviile\u00e4\u00e4 \u00e4ijyytt\u00e4. Nyt siit\u00e4 meni vain osa.<\/p>\n

\"Kuva18.1\"
Kaldoaivin valtatie.<\/figcaption><\/figure>\n

Oli oikein nautinto k\u00e4vell\u00e4. Poutas\u00e4\u00e4, ei liian kylm\u00e4 eik\u00e4 kuuma, ja tasainen polun pohja mahdollistivat sen, ett\u00e4 pystyi katselemaan muutakin kuin keng\u00e4nk\u00e4rki\u00e4. Maasto nousi ja puut harvenivat. Riekkoperhe ammahti lentoon melkein jalkojeni juuresta. Koivikoissa n\u00e4kyi samanlaisia pystyynkuolleita osia kuin alkutaipaleella. Tuntui jotenkin kotoisalta olla taas Kaldoaivissa. Outoa, ettei kapustarintoja n\u00e4kynyt miss\u00e4\u00e4n. Ei tosin n\u00e4kynyt muitakaan rintoja.<\/p>\n

Pitk\u00e4st\u00e4 aikaa s\u00f6in lounaan kesken p\u00e4iv\u00e4matkan. Sen kunniaksi p\u00e4\u00e4tin ottaa tauon pitk\u00e4n kaavan mukaan ja pist\u00e4\u00e4 oikein tulet. Tiesin toki, ett\u00e4 oli satanut p\u00e4iv\u00e4kausia ja ett\u00e4 nuotion sytytt\u00e4minen voisi olla aika hankalaa, mutta p\u00e4\u00e4tin yritt\u00e4\u00e4. Hetken siin\u00e4 v\u00e4rkk\u00e4ilty\u00e4ni sain lopulta nuotion syttym\u00e4\u00e4n ja veden kiehuvaksi. Olin hieman ylpe\u00e4. Ja hillityn innostunut kuin poromies tatista.<\/p>\n

Tauon j\u00e4lkeen k\u00e4vely tuntui entist\u00e4kin kevyemm\u00e4lt\u00e4 ja nautinnollisemmalta. Imin taas itseni t\u00e4yteen karua kauneutta. Luksus riippuu aina tulosuunnasta. Jos edellisin\u00e4 p\u00e4ivin\u00e4 olisi ollut auringonpaistetta ja mukava kapea polku, olisi t\u00e4m\u00e4 pilvipouta ja leve\u00e4 m\u00f6nkij\u00e4ura tuntuneet tylsilt\u00e4. Mutta sateiden ja kivikoiden j\u00e4lkeen se oli l\u00e4hes t\u00e4ydellinen yhdistelm\u00e4.<\/p>\n

\"Kuva18.2\"
Vaeltajan luksusta.<\/figcaption><\/figure>\n

Yleisesti kyll\u00e4 m\u00f6nkij\u00e4uraa ei oli kovin kiva kulkea. Ainakaan omasta mielest\u00e4ni. Siin\u00e4 h\u00e4vi\u00e4\u00e4 osa vaelluksen ydint\u00e4. Renkaanj\u00e4ljet ja urat ja mutakuopat viev\u00e4t menness\u00e4\u00e4n osan siit\u00e4 autiuden tunteesta, joka minua er\u00e4maissa kiehtoo.<\/p>\n

Mietin siin\u00e4 k\u00e4velless\u00e4ni, miten totaalisesti aika onkaan menett\u00e4nyt merkityksens\u00e4. Ja miten oma aikak\u00e4sitys on sekaisin kuin sein\u00e4kello. Tuntui silt\u00e4, ett\u00e4 olin ollut t\u00e4ll\u00e4 vaelluksella jo ikuisuuden. Ja ett\u00e4 auto Sevettij\u00e4rvell\u00e4 oli vain hatara muistikuva jostain menneisyydest\u00e4. Ja kuitenkaan 2,5 viikkoa ei nyt niin kauhean pitk\u00e4 aika ole. Vaellus oli siis tehnyt sen, mit\u00e4 sen toivoinkin tekev\u00e4n.<\/p>\n

Viikonp\u00e4ivist\u00e4 ei ole en\u00e4\u00e4 pitk\u00e4\u00e4n aikaan ollut mit\u00e4\u00e4n k\u00e4ry\u00e4. Voi ihan hyvin olla maanantai tai torjantai tai perstai tai helluntai tai jokotai. Ei mit\u00e4\u00e4n v\u00e4li\u00e4. Itselleni nyt on 18. p\u00e4iv\u00e4, eik\u00e4 siis 18. elokuuta vaan p\u00e4iv\u00e4 l\u00e4hd\u00f6st\u00e4. Kai nyt muuten on elokuu?<\/p>\n

\"Kuva18.3\"
T\u00e4n\u00e4\u00e4n on torjantai 33.8.<\/figcaption><\/figure>\n

Leiripaikaksi valikoitui vaaran rinne. Otin alempaa purosta vett\u00e4 mukaan, koska puronvarsi oli liian soinen leiriytymist\u00e4 varten. Ruoan ja minttukaakaon j\u00e4lkeen tepsuttelin viel\u00e4 laelle ihastelemaan n\u00e4kym\u00e4\u00e4 pienelle j\u00e4rvelle. J\u00e4rven takana taivaanrannassa oli jo pieni pilvet\u00f6n viiru. Kuin lupaus paremmasta huomisesta.<\/p>\n

Illalla makuupussiin k\u00e4\u00e4riytyneen\u00e4 tuli jotenkin todella hyv\u00e4 olo. Ei niin, ett\u00e4 on vain hyv\u00e4 mieli, vaan sellainen kokovartalohyv\u00e4. Sellainen, jossa varpaatkin hymyilev\u00e4t. Siin\u00e4 hetkess\u00e4 kai sopivasti sekoittui mennen matkan muistelut, t\u00e4m\u00e4nhetkinen hyv\u00e4 olo ja tulevan taipaleen odotus. K\u00e4v\u00e4isip\u00e4 mieli hetken kotonakin.<\/p>\n

Siin\u00e4 hyv\u00e4\u00e4 olo fiilistelless\u00e4ni kuulin tuttua \u00f6hin\u00e4\u00e4 ja m\u00f6lin\u00e4\u00e4. Jossain l\u00e4hist\u00f6ll\u00e4 oli poroja. \u00c4\u00e4net voimistuivat ja erotin ensin sorkkien kopsunan ja lopulta jopa leukojen louskutuksen. Ne olivat aivan teltan vieress\u00e4. Yritin hiirenhiljaa kaivaa kameran esiin, avata sis\u00e4teltan vetoketjun ja r\u00e4ps\u00e4ist\u00e4 teltan liepeen alta t\u00e4ydellisen kuvan porosta sy\u00f6m\u00e4ss\u00e4. Mutta koska hiirenhiljaisuus ei ihan onnistunut, oli lopputuloksena huonosti tarkentunut h\u00e4m\u00e4r\u00e4kuva ilman poroja.<\/p>\n

\"Kuva18.4\"
Pororavintola teltan edustalla.<\/figcaption><\/figure>\n

Porojen poistuttua totesin, ett\u00e4 oli muuten hyv\u00e4 ett\u00e4 pitiv\u00e4t sopivasti \u00e4\u00e4nt\u00e4 l\u00e4hestyess\u00e4\u00e4n. Jos ei olisi tiennyt tulijoita poroiksi, olisi tunnelma teltassa saattanut olla liev\u00e4sti j\u00e4nnittyneempi.<\/span><\/p>\n

P\u00e4iv\u00e4 19 Bajimus Havgaj\u00e1vri-Vustenj\u00e1vri (19,0km)<\/strong><\/p>\n

Aamulla teltasta ulos k\u00f6mmitty\u00e4ni huomasin eilisiltaisten porojen k\u00e4yneen noin metrin p\u00e4\u00e4ss\u00e4 teltasta. Toisella puolella telttaa oli hiekassa tuoreet sorkanj\u00e4ljet ja toisella puolella yht\u00e4 l\u00e4hell\u00e4 oli tongittu j\u00e4k\u00e4likk\u00f6\u00e4.<\/p>\n

Matka jatkui pitkin m\u00f6nkij\u00e4uraa. Aamup\u00e4iv\u00e4ll\u00e4 hetken aikaa paistoi jopa aurinko. Olemisen ja menemisen keveys olivat l\u00e4hes euforisia.<\/p>\n

\"Kuva19.1\"
Er\u00e4maan tyyni hetki.<\/figcaption><\/figure>\n

Oli aivan tyyni. Eik\u00e4 lintujen \u00e4\u00e4ni\u00e4k\u00e4\u00e4n kuulunut. Pys\u00e4hdyin kuuntelemaan hiljaisuutta, joka oli niin totaalinen, ett\u00e4 olisi voinut kuulla hyttysen pieraisevan. Jos siis olisi ollut hyttysi\u00e4. Ja jos ne nyt ylip\u00e4\u00e4t\u00e4\u00e4n piereskelisiv\u00e4t.<\/p>\n

Ajatukset alkoivat ajoittain karata Sevettij\u00e4rvelle tai Tuusulaan. Onneksi ei kuitenkaan ole viel\u00e4 tullut sellaista nyt-vaan-\u00e4kki\u00e4-maaliin -ajatusta, vaan edelleen nautiskelen kiireett\u00f6myydest\u00e4.<\/p>\n

P\u00e4iv\u00e4n k\u00e4vely meni v\u00e4lill\u00e4 auringonpaisteesta nauttiessa ja v\u00e4lill\u00e4 seuraavaa paistetta odotellessa. Askel oli kuitenkin kokoajan kevyt. P\u00e4\u00e4tin huiputtaa Kaldoaivin er\u00e4maan korkeimman kohdan, Guorboaivin (443m), viel\u00e4 t\u00e4n\u00e4\u00e4n. Huomisesta s\u00e4\u00e4st\u00e4 kun ei koskaan tied\u00e4.<\/p>\n

\"Kuva19.4\"<\/p>\n

\"Kuva19.5\"
Yhteens\u00e4 360\u00b0 kuvaa Guorboaivin laelta.<\/figcaption><\/figure>\n

Yhden \u00e4rsytt\u00e4v\u00e4n \u201dv\u00e4lihuipun\u201d j\u00e4lkeen olin lopulta laella. Ja taas, silm\u00e4nkantamattomiin tuntureita ja vaaroja, soita ja aapoja, notkelmia ja laaksoja, j\u00e4rvi\u00e4 ja lampia. Pys\u00e4ytt\u00e4v\u00e4 ja koskettava n\u00e4ky. Huipulla oli vanha kolmiomittaustorni, joka oli sortunut. J\u00e4ljist\u00e4 p\u00e4\u00e4tellen jo ajat sitten. Huipulla oli tietenkin my\u00f6s kulkijoiden kasaama kivikeko.<\/p>\n

\"Kuva19.6\"
Kolmiomittaustornin rauniot.<\/figcaption><\/figure>\n
\"Kuva19.7\"
Oli siell\u00e4 v\u00e4lill\u00e4 muutama \u00f6t\u00f6kk\u00e4kin.<\/figcaption><\/figure>\n

Kivikeko ei kuitenkaan mielest\u00e4ni ollut aivan huipulla. Korkeimmassa kohdassa oli pieni kivi. Kaikinpuolin tavallinen ja enimm\u00e4kseen maahan hautautunut. Harmaa, niin kuin muutkin kivet. Pelk\u00e4st\u00e4\u00e4n katsomalla, se ei her\u00e4tt\u00e4isi keness\u00e4k\u00e4\u00e4n pienint\u00e4k\u00e4\u00e4n mielenkiintoa. Se ei ollut veden py\u00f6rist\u00e4m\u00e4 kaunis rantakivi, ei upean valkoinen marmori, eik\u00e4 j\u00e4rk\u00e4lem\u00e4inen lohkare. Mutta siin\u00e4 se n\u00f6k\u00f6tti, koko 2924km2 kokoisen Kaldoaivin er\u00e4maan korkeimmalla paikalla. Valitettavan usein mekin n\u00e4emme toisissa ihmisiss\u00e4 ja itsess\u00e4mmekin vain tavallisen, maahan uponneen, harmaan kiven, sivuuttaen sen ainutlaatuisuuden, mik\u00e4 meiss\u00e4 kaikissa kuitenkin on.<\/p>\n

\"Kuva19.8\"
Kaldoaivin korkein kivi.<\/figcaption><\/figure>\n

Unohtakaa se, ett\u00e4 v\u00e4itin Paistuntureilta l\u00f6ytyv\u00e4n maailman parhaan telttapaikan. Se onkin nimitt\u00e4in Kaldoaivissa. Tasalakinen kumpumainen kannas. Toisella puolella on Vustenj\u00e1vri kirkkaan sinisine vesineen. Muutama vesilintu sukeltelemassa ateriaa. Toisella puolella on pieni tunturij\u00e4rvi, jonka vesi on kristallinkirkasta. Se on matala, syvimmill\u00e4\u00e4nkin vain polveen asti ja sen rannat ovat laakeaa kivikkoa, paitsi kaksi pient\u00e4 hiekkarantaa. Paikka on sen verran korkealla, ett\u00e4 Vustenj\u00e1vrin takana n\u00e4kyy er\u00e4maata aina Norjan korkeammille vuorille asti. Yhdest\u00e4 suunnasta n\u00e4kym\u00e4n t\u00e4ytt\u00e4\u00e4 Guorboaivi, jonka juurella paikka sijaitsee. Poroja k\u00e4yskentelee l\u00e4hist\u00f6ll\u00e4, mutta muuten on t\u00e4ydellisen hiljaista ja rauhallista. Auringonlasku tulee olemaan upea, yrit\u00e4n olla silloin hereill\u00e4.<\/p>\n

\"Kuva19.9\"
T\u00e4ydellinen telttapaikka.<\/figcaption><\/figure>\n

Peseydyin ja pyykk\u00e4sin ja istuin pitk\u00e4\u00e4n ihailemassa maisemaa. Hetken viel\u00e4 tutkailin karttaa ja vet\u00e4ydyin sitten y\u00f6puulle, mutta laitoin toki kellon soimaan auringonlaskun aikaan.<\/p>\n

\"Kuva19.10\"
Kristallinkirkas tunturilampi.<\/figcaption><\/figure>\n

Her\u00e4sin juuri sopivasti katselemaan auringonlaskua. Tuuli oli kylm\u00e4, mutta mieli l\u00e4mmin. Upea auringonlasku oli kuin kirsikka kakun p\u00e4\u00e4ll\u00e4 t\u00e4lle hienolle leiripaikalle. Tai oikeastaan se oli pieni kermavaahtopursotus, joka oli kirsikan p\u00e4\u00e4ll\u00e4, joka oli kakun p\u00e4\u00e4ll\u00e4.<\/p>\n

\"Kuva19.11\"
Kermavaahto, kirsikka ja kakku.<\/figcaption><\/figure>\n

P\u00e4iv\u00e4 20 Vustenj\u00e1vri- Adolfin kammi-Junkers  (12,9km)<\/strong><\/p>\n

Y\u00f6ll\u00e4 tuuli voimistui ja, yll\u00e4tys yll\u00e4tys, k\u00e4\u00e4ntyi perinteisen 90\u00b0. Mik\u00e4 hemmetti siin\u00e4 on, ett\u00e4 joka kerta, kun aamulla tuulee, on suunta aina tuon 90\u00b0 eri kuin illalla. Seuraavan kerran pystyt\u00e4n teltan jo valmiiksi siihen aamutuulen asentoon.<\/p>\n

\"Kuva20.1\"
Yksi Kaldoaivin lukemattomista j\u00e4rvist\u00e4.<\/figcaption><\/figure>\n

Muutaman kilometrin kuljettuani jo tutuksi tullutta m\u00f6nkij\u00e4uraa tuli aika j\u00e4tt\u00e4\u00e4 sille hyv\u00e4stit ja siirty\u00e4 taas poluttomalle taipaleelle kohti Adolfin kammia.<\/p>\n

Olin jo kev\u00e4\u00e4ll\u00e4 tietokoneella, Garmin BaseCampilla, ja paperikartoilla hahmotellut reitit n\u00e4ille poluttomillekin osuuksille, jotta olisi jonkunlainen suunnitelma, josta sitten poiketa. Suunnitteluvaihe oli kuin tietokonepeli, ja nyt olin sitten t\u00e4\u00e4ll\u00e4 sen pelin Super-Mariona pomppimassa m\u00e4tt\u00e4\u00e4lt\u00e4 m\u00e4tt\u00e4\u00e4lle, v\u00e4istelem\u00e4ss\u00e4 suonsilmi\u00e4 ja taistelemassa karhuja vastaan. Olin aina v\u00e4lill\u00e4 kuulevinani: \u201dTi-ti-dii. Level 8. New record. Ti-ti-dii\u201d.<\/p>\n

\"Kuva20.2\"
Outo niemi. Kuin ihmisen rakentama.<\/figcaption><\/figure>\n

Vaikka melko hyvin olisi suunnitelmat olleetkin toteutettavissa sellaisenaan, ei niit\u00e4 onneksi oltu t\u00e4h\u00e4n peliin koodattu pysyviksi. Aika monta kertaa matkan varrella on reitti muuttunut, koska jostain p\u00e4\u00e4seekin kuivempana tai ihan vaan koska halusin k\u00e4yd\u00e4 jonkun vaaran laella katsomassa, miten maailma makaa sielt\u00e4 katsottuna.<\/p>\n

Saavuin juuri sopivasti lounasaikaan putoukselle, joka on aivan Adolfin kammin vieress\u00e4. S\u00f6in lounaan siin\u00e4, koska enemm\u00e4n kiinnosti luonnon tekem\u00e4n taideteos kuin ihmisen tekem\u00e4 rakennus.<\/p>\n

\"Kuva20.3\"
T\u00e4st\u00e4 se putous alkaa.<\/figcaption><\/figure>\n
\"Kuva20.4\"
Ja suunta on vain alasp\u00e4in.<\/figcaption><\/figure>\n