Vaeltajan joulu

Tip-tap! Olen aina ollut jouluihminen. En tosin ehkä ihan sillä tavalla, kuin mitä termillä yleensä tarkoitetaan – siis sellainen, joka juoksee kaupoissa, asettelee koristeita joka paikkaan ja aloittaa huolelliset valmistelut…

Jatka lukemistaVaeltajan joulu

Yksinvaeltamisen ilot ja surut

Yksi yleisimmistä kysymyksistä tulevaan seikkailuuni liittyen on ”Meinaatko siis IHAN YKSIN lähteä?” Yksinvaellus jakaa mielipiteitä. Ehkä ihan aiheestakin. Osa nauttii yksin kulkemisesta, toisille pelkkä ajatuskin aiheuttaa kylmiä väristyksiä. Turvallisuusnäkökulma lienee…

Jatka lukemistaYksinvaeltamisen ilot ja surut

Kolmen vuodenajan vaellusvarusteet

”Kuin paljon sun rinkka painaa?”. Siinä yksi yleisimmistä kysymyksistä, kun juttelen tulevasta vuoden vaelluksestani ihmisten kanssa. Jännä sinällään, että kysymys kohdistuu useimmiten nimenomaan painoon eikä siihen, minkälaisista tavaroista ja härveleistä…

Jatka lukemistaKolmen vuodenajan vaellusvarusteet

Omia polkuja – ja vähän merkittyjäkin

Jee, vihdoinkin! Vaelluksen suunnittelussa mielestäni ylivoimaisesti paras vaihe on reitin miettiminen ja karttojen tutkiskelu. Syitä tuohon mielipiteeseen on useita. Ensinnäkin, silloin ajatus, joka on siihen asti muhinut unelman asteella, alkaa…

Jatka lukemistaOmia polkuja – ja vähän merkittyjäkin

Syitä ja seurauksia

Kun kertoo ihmisille myyvänsä asuntonsa, irtisanoutuvansa töistä ja lähtevänsä vuodeksi vaeltamaan, on hyvä varautua muutamaan tarkentavaan kysymykseen. ”Mistäs tollanen ajatus on tullu?”, ”Miksi?”.  Olen sen huomannut. Samoja kysymyksiä mietin aluksi itsekin,…

Jatka lukemistaSyitä ja seurauksia