Päivä 344: Joen vaihto

Illan aikana uusia retkeilijöitä saapui tasaisena virtana Ansakämpälle ja sen ympäristöön. Aamulla laskeskelin jo, että telttoja oli reilu 30. Kesän edetessä ja kelien helliessä yhä useampi lähtee nauttimaan Suomen luonnosta.

Mustikkakin jo kukkii.

Rinkka on tyhjentynyt jo sen verran, että sain Savukoskelta asti mukana olleet kumisaappaatkin pakattua rinkan sisään. Se lisää mukavuutta, kun ei ole kuormassa ulkona roikkuvia ja heiluvia kamppeita. Ja saappaille ei tosiaankaan ole ollut tarvetta enää ihan hetkeen. Kuuma jakso on aiheuttanut sen, että vedet ovat nyt hyvin matalalla eikä polkukaan ole mutainen. Rukalle päästyäni lähetän saappaat jo kohti etelää. Karhutunturin hangissa en olisi ilman niitä pärjännyt, mutta nyt ne ovat vain turhaa lisäpainoa. Aika aikaansa kutakin, sano pässi ku päätä leikattiin.

Viimeiset vilkaisut Oulankajoelle.

Päivän teemana oli joen vaihto. Ansakämpältä polku erkani Oulankajoesta ja lähti suuntaamaan seuraavalle joelle, Kitkanjoelle. Matkan varrella sijaitsee Jussinkämppä, joka on upealla paikalla järven rannalla. ”Muutama” muukin oli huomannut paikan kauneuden, joten lounasta ei tarvinnut yksin nauttia. Jännä tässä väenpaljoudessa on se, että seurueet ovat pääosin omissa porukoissaan. Erämaisemmissa paikoissa tulee aina vaihdettua muutama sana, jos jonkun ihmisen tapaa, mutta Karhunkierroksella sai olla ihmisten keskellä yksin. ”Mihinpäin olet menossa ja mistä tulossa?” on täällä tarpeeton kysymys, sillä oletusarvoisesti kaikki ovat samalla reitillä. Itselläni ei ollut kiire mihinkään, joten seurailin siinä pitkään muiden touhuja, kahlailin rantavedessä ja vilvoittelin männyn varjossa.

Vilvoitteluhetki.
Kierros puolivälissä, vaellus loppusuoralla.

Ylikodalle saapuessani utelias kuukkeli tuli heti tarkistamaan, olisiko tällä kulkijalla kenties jotain herkullista evästä, joista sekin voisi päästä osalliseksi. Olenkin tässä ihmetellyt, ettei niitä ole juuri näkynyt. Reilu 10v sitten Karhunkierroksella ensimmäisellä vaelluksellani niitä oli oikeastaan jokaisella tauko- ja tulipaikalla. Mukavan uteliaita otuksia. Tai sitten vain ahneita. Illemmalla vielä peloton järripeippokin tuli kartoittamaan illallisvaihtoehtojaan teltan viereen, mutta valitettavasti tämä ravintola oli tänään suljettu. Ei taitaisi järripeipolle oikein sesam-wok maistua.

Ylikota Kitkanjoen rannalla.

Sen verran runsaasti on viime päivinä tullut urbanisoitumisharjoituksia, että valitsin telttapaikaksi rauhallisimman (lue syrjäisimmän) kolkan Ylikodan alueelta.

Päivä 345: Pienellä kierroksella

Kuumuuteen alkaa ilmeisesti tottua. Tänään mittari kolisteli hellerajaa, mutta ei se tuntunut enää niin tuskaiselta. Hiki kylläkin virtasi ihan entiseen malliin. Päätin mennä Pienen Karhunkierroksen osuuden tällä kertaa lännen puolelta. Olen pari kertaa aiemmin Karhunkierroksella kulkenut sieltä Jyrävän kautta, mutta nyt saisin kulkea ihan uutta polkua pitkin. Siis minulle uutta, onhan se siellä ollut jo vuosikaudet.

Kitkanjokikin on jylhää seutua. Kuva Päähkänänkallion tienoilta.

Kallioportin näköalapaikalta aukeni huikeat näkymät. Se olikin ihan hyvä, sillä sen verran hapokas rapputreeni sinne nousemisessa oli, että näkymiä olisi tullut pysähdyttyä katsomaan pidemmäksi aikaa, oli ne sitten hienot tai ei. Hengityksen siinä tasaannuttua matka jatkui kohti Myllykoskea. Polku oli lähes koko matkalta sorastettu, niinkuin se on pitkiä pätkiä isonkin kierroksen varrella. Ymmärrän kyllä, että tällaisilla kävijämäärillä mikään metsäpolku ei yksinkertaisesti kestäisi, mutta onhan tuollaista soratietä melko tylsä kulkea.

Näkymä Kallioportilta.

Myllykoskella päätin vielä käydä kurkkaamassa Basecamp Oulangan muutaman sadan metrin päässä. Jospa siellä vaikka olisi lounasta tarjolla. Olin kuitenkin sen verran ajoissa paikalla, ettei lounas ollut vielä alkanut. Eikä lohikeitto näin kala-allergikolle ehkä olisikaan ollut kovin hyvä vaihtoehto. Kylmällä cokisella ja parilla yön yli levänneellä korvapuustilla sain kuitenkin nälän siirrettyä taas hetkeksi eteenpäin.

Myllykoski on vaikuttava näky.

Askel tuntui kevyeltä ja matka eteni joutuisasti. Lopulta päädyin syömään lounaan vasta Puurosuon laavulla, reippaan 13km taivalluksen jälkeen. Itse asiassa olin kyllä suunnitellut yöpyväni siinä, mutta päätin kuitenkin jatkaa vielä Porontimajoelle asti. Se on kerrassaan upea paikka.

Petterin pikkuserkku.

Ilta meni tutuissa merkeissä; syöden, jalkoja purossa liotellen, muutenkin peseytyen ja kotiin soitellen. Ainoa merkittävä asia illassa oli, että päätin muuttaa Rukalle saapumisen päivämäärää yhdellä päivällä aikaisemmaksi. Tuntuisi typerältä yrittää saada viimeiseen 15 kilometriin kulumaan kaksi päivää. Joten lompsin siis jo huomenna Rukalle huoltopäivää viettämään.

Päivä 346: Vaarallisella alueella

Lähdin aikaisin liikkeelle, jotta olisin hyvissä ajoin perillä Rukalla ja huoltopäivästä tulisi mahdollisimman pitkä. Päivän ensiaskeleet olivakin jo vähän kuuden jälkeen aamusta. Aikainen startti oli siinäkin mielessä hyvä, että päivästä vaikutti tulevan hyvin lämmin ja reitti olisi niin sanotusti vertikaalisesti haastava.

Porontimajoen autiotupa.

Muutaman kilometrin taivallettuani, Iso-Kuikkalammen laavun jälkeen, alkoikin sitten se vaarallinen osuus. Loppumatka olisikin sitten vaaravyöhykkeellä; ensin Kumpuvaara, sitten Konttainen ja sieltä muutaman nimettömän vaaran ja Valtavaaran kautta Rukalle. Ylöspäin, sano mummo lumessa, vai miten se nyt menikään. Tähän yhtälöön kun vielä lisää +27 asteen lämpötilan, niin voin kertoa, että hikeä pukkasi päivän aikana reilusti. Sillä soijan määrällä olisi täyttänyt useammankin Kikkoman-pullon.

Iso-Kuikkalammen laavussa oli aurinkosähköllä toimiva latauspiste!

Paikoitellen polku oli kivikkoinen ja juurakkoinen, ja meinasinkin useampaan otteeseen kompastua. Katse kohdistui tiukasti polkuun. Mutta nousun päätteeksi aukeni aina upeat näkymät ympäröivään luontoon. Konttaisen laella istuskellessani mietin, että se oikeastaan kuvaa aika hyvin elämää ylipäätään. Helposti sitä kulkiessaan kiinnittää huomiota vain ongelmiin, muka-loputtomiin kivikoihin ja juurakoihin. Mutta jos vain pystyisi nousemaan ongelmien yläpuolelle, tässä tapauksessa ihan konkreettisesti, perspektiivi muuttuu. Ne samat kivikot kyllä ovat edelleen olemassa, mutta ne häviävät silminkantamattomiin avautuvaan kauneuteen. Vihreinä kumpuilevia metsiä ja sinisinä läikkyviä järviä katsellessa, ei yhtä kivikkoa enää edes näe. Omassa elämässäni istun nyt vaaran laella, ja elämä avautuu eteeni kauniina, kiinnostavana ja rauhoittavana. Kylläpä voikin ihmisellä olla hyvä olla.

Ei näy kivikkoja.

Tempaisin lopulta tuon noin 18 kilometrin mäkietapin vain pieniä taukoja pitämällä. Lounaana pizza kuullosti huomattavasti kuivamuonaa houkuttelevammalta. Rukalle saavuttuani kävi ilmi, että pienien logististen haasteiden vuoksi seuraava ruokapaketti ei odottanutkaan siellä vaan Kuusamon Matkahuollon hyllyssä. Ja koska tämä Matkahuolto ei viikonloppuisin ole auki, oli edessä yksi ylimääräinen vuorokausi Rukalla. Yhden päivän pakkoloma.

Näkymä Valtavaaralta Konttaiselle päin.

Päivät 347-348: Huhuu, sanoo huuhkaja

Sattuipa sopivasti, että huilipäivät osuivat jalkapallon EM-kisojen avauksen aikoihin. Olen tässä ihmetellyt, ettei metsissä ole huuhkajia näkynyt lainkaan, mutta nyt ymmärsin, että Huuhkajathan ovat Kööpenhaminassa. Jalkapallo näköjään myös yhdistää yli (eläin)lajirajojen. Mielestäni on hienoa, että huuhkajajoukkueseen on kelpuutettu myös yksi pukki ja varpunenkin (ruots. sparv). Ei ole susia lampaiden vaatteissa vaan pukki huuhkajapaidassa.

Turhankin dramaattisten vaiheiden jälkeen peli päättyi Suomen voittoon. Ja asiaanhan kuuluu suurten voittojen jälkeen se klassinen ”Torilla tavataan”, joten tavataan nyt sitten: to-ril-la.

Muilta osin huoltopäivät sujuivat perinteisesti karttoihin hautauneena reittiä suunnitellen, pyykkiä pesten ja varusteita huoltaen. Ja tietysti verkkoyhteyksien mahdollistamia videopuheluita soitellen.

Seuraavaksi matka jatkuu UKK-reittiä pitkin Riisitunturille ja sieltä Posiolle. Tuntuu jotenkin kummallisen epätodelliselta, että tämä huikea reissu alkaa oikeasti olla ihan loppusuoralla. Nyt alkaa jo toiseksi viimeinen etappi. Laskeskelin tuossa, että matkaa on jäljellä yhteensä noin 180 kilometriä.

One thought

Vastaa käyttäjälle Jani einto Peruuta vastaus