Päivä 235:Kuoppajärven kota

Eilisiltana, kun olin menossa nukkumaan, huomasin ikkunasta, että ulkona oli komeat revontulet. Ei muuta kuin kamera mukaan, takki niskaan ja siihen Solojärven rantaan ihastellen katselemaan, kuinka repolainen juoksenteli pitkin taivaan kantta tuli häntänsä alla. Revontulissa on kyllä jotain lumoavan mystistä kauneutta. Mukava lähtötoivotus seuraavalle etapille se ainakin oli.

Repolainen taivaalla.

Aamusta soittelin vielä jo perinteeksi muodostuneen lähtösoiton kotiin. Sitten vain sukset jalkaan ja suunta kohti Hammastunturin erämaata.

Kelkkareitti oli jokin aika sitten ajettu ihan tampparilla, joten tasaisella ja kovalla alustalla pääsin kulkemaan koko päivän. Hiihto oli kuitenkin koko päivän jotenkin tahmeaa. Piimää pohkeissa. Tai jotain muita pahanmakuisia maitotuotteita. Ehkäpä parin päivän takainen ylipitkä päivä vaati vielä veronsa.

Saavuin kolmen jälkeen Kuoppajärven kodalle, jossa ajattelin yöpyä. Kota sijaitsee aivan taivaallisen kauniilla paikalla; pienen tunturijärven rannalla neljän tunturin ympäröimänä. Varmasti kesälläkin näkemisen arvoinen paikka.

Kuoppajärven kota on tunturien ympäröimän järven rannalla.

Pidin pientä tulta kamiinassa. Se lämmitti kotaa sen verran, että oli mukava siinä touhuilla illan askareita. Oikein kotaisa tunnelma. Nyt yöpuulle. Ehkäpä piimätkin on huomenna jo poistuneet pohkeista.

Päivä 236: Tukkoa ja takkua

Heräsin yöllä aivan läheltä kuuluvaan ulvontaan. Hetken aikaa mielessä ehti jo käväistä susilauma, mutta pian joukossa olevat haukahdukset paljastivat äänilähteen koiriksi. Kello oli 1:30. Aamulla joukko paljastui puolalaiseksi huskyn kasvattajaksi Kakslauttasesta. Hän oli koronan myötä hiljentyneen työelämän vuoksi päättänyt lähteä pitämään itse hauskaa.

Husky-mies ja henkilökunta.

Oloni oli aamulla hiukan tukkoinen. Nenä valui ja kurkku oli karhea. Ja tukkoinen olo on yhtä suuri kuin takkuinen meno. Veto oli jotenkin poissa, ja etenkin Hammasjärven jäällä matkanteko tuntui raskaalta. Vuotavan kärsäni alle muodostui pakkasessa komeat jääpallot.

Päätin leiriytyä hiukan suunniteltua aikaisemmin, Hammasjärven rantaan. Tein samantien päätöksen, että jättäisin huomiselle kaavaillun Hammastunturin valloituksen toiseen kertaan, sillä en todellakaan halunnut olla tunturissa päivärepun kanssa silloin, jos flunssa iskee kunnolla päälle. Jatkan siis matkaa huomenna kohti Rautujärven tupaa ja kuullostelen tilanteen kehittymistä siellä.

Hammasjärvi. Taustalla Hammastunturi.

Illan suussa pakkanen kiristyi nopeasti. Nukkumaan mennessä mittari näytti -33 astetta. Kylmin telttayö tähän mennessä siis tulossa. Kiittelin nyt mielessäni sitä, etten ole vilukissa. Makuupusseissa oli oikein mukavan lämmin nukahtaa.

Tuosta vielä muutamalla asteella kylmeni.

Leirissä ollessa käytän usein, etenkin kovemmilla pakkasilla, toppahametta. Se on todella näppärä vaate myös tauoille, sillä sen saa laitettua päälle ilman, että tarvitsee edes ottaa suksia jalasta. Hame vaelluksella sopii niin naisille kuin miehillekin. Eipä sitä ylipäätään tyylipisteitä maastossa jaella, vaan kaikki menee käytännöllisyys edellä. Tänään oli taas hameelle tarvetta.

Käytän samaista vaatekappaletta myös öisin. Tosin silloin ikäänkuin kaulurina. Sen avulla voi ainakin hiukan ohjailla uloshengitysilman kosteutta niin, ettei makuupussin suu ole aamulla aivan koppura jäätyneestä kosteudesta. Eli siis, hame korviin ja nukkumaan.

Päivä 237: Hammasta ja hoitoa

Aamulla aurinko valaisi kirkkaasti Hammastunturia valkaisten sen niin, että kiille vain loisti. Harmitti ihan vietävästi, että se jäisi tällä kertaa nyt huiputtamatta. Vaan ei tässäkään poraaminen auta, terveyden kanssa ei vain pidä ruveta leikkimään, vaikka kuinka legot houkuttelisivat.

Harjasin teltan, pakkasin tavarat ahkioon omalla paikalleen ja lähdin liikkeelle. Jo parin minuutin jälkeen huomasin, että meno oli tänään jo hiukan eilistä helpompaa. Jos nyt ei ihan rautainen olo ollut, niin ainakin piimä pohkeissa oli jo laimentunut maidoksi. Kelkkaurakin oli yöllä kovettunut niin, että luisto oli hyvä, mutta silti nousukarvat purivat vielä hyvin. Lunta tosin oli paikoitellen metsässä sen verran vähän, että jokunen kivikin oli reitillä ihan pinnassa.

Tällä kertaa jäi Hammastunturi valloittamatta.

Hiihtelin hitaasti hikeä vältellen ja pidin usein taukoja. En nyt halunnut kuormittaa kroppaa yhtään tarvittavaa enempää. Lopulta saavuin Rautujärven rantaan. Moni kelkkailija oli näköjään lähtenyt oikomaan suoraan järven poikki, mutta punaisten keppien rivistö ohjasi minut kuitenkin rantaa pitkin tuvalle. Kaiken kruunuksi tuvalla oli vielä kolme kelkkailijaa, joten tupakin oli valmiiksi lämmin.

Tuvalla sitten paljon nestettä naamaan ja Aspirin Zip poskeen. Iltatoimien jälkeen käperryin makuupussin lämpöön. Juuri siinä oli nyt hyvä olla. Eikä oikeastaan enää edes vihlonut mielessä tuo menetetty Hammas.

Aurinkokin pilkahteli välillä puiden lomasta.

Tämän päivän kirjoituksesta lohkesikin näköjään aika lailla purukalustoon liittyvä. Montako erilaista hampaisiin liittyvää sanaa sinä löydät?

Päivä 238: Lepopäivä

Olo oli vähintäänkin siedettävä, mutta päätin silti pitää huilipäivän Rautujärvellä. En ollutkaan tällaista maastolepopäivää viettänyt pitkään aikaan. Hitaan aamun jälkeen siivosin tuvan oikein kunnolla ja täytin halkotelineen. Veistelinpä siinä ajan kuluksi muutamat kiehisetkin. Kyllä ainakin kelpaa seuraavan tulijan tulla ja olla.

Lepopäivän ajakulua.

Muuten päivä kului erilaisia pieniä huoltotoimia tehdessä. Tein keittimeen oikein kunnon peruspuhdistuksen ja säädin vähän ahkion vetovaljaitakin. Eilen illalla löysin hetkellisesti järven jäältä paikan, jossa puhelin löysi yhteyden ulkomaailmaan. Silloin vain akku hyytyi ennen kuin yhteys ehti aueta. Tänään lähdin sitten uudelleen järvelle verkkoja kokemaan, mutta hukkareissu siitä vain syntyi. Pari kilometriä siinä käveltyäni edestakaisin, oli puhelimen näytöllä koko ajan tyly ilmoitus: ”ei verkkoa”. Ilmeisesti minulla ei ollut tarvittavaa verkkolupaa tälle järvelle. No, tulipahan ainakin tehtyä mukava pieni kävelylenkki.

Rautujärven päivätupa.

Huomenna sitten matka jatkuukin taas. Suunta on kohti Ivaloa.

Päivä 239: Tuiskuttaa…

Aamulla heräsin tuulen ulvontaan. Ja siihen, että peräpäässä oli ajolähtötilanne, merkki päällä ja kakkospesän etenijä jo kovasti kärkkymässä. Äkkiä kaivoin vessapaperin esiin ja laitoin sen verran vaatetta päälle, että tuiskuun tarkeni lähteä. Toimituksen jälkeen se sitten iski tajuntaan; kiireessä yksi tärkeä asia olikin unohtunut. Se ei auta, että paperirullan kaivaa esiin, jos sitä ei muista ottaa mukaansa. No, siinä sitten housut puolitangossa kipittelin tuota unholaan jäänyttä rullaa noutamaan. En varmasti ihan hetkeen tee samaa unohdusta.

Brutaalin tuulen lisäksi myös lunta tuiskutti ja sitä oli kertynyt jo jonkin verran yön aikana. Luvassa olisi siis raskaampi hiihtopäivä. Olin ajatellut lähteväni aikaisin liikkeelle, jotta tukkoisen olon takia voisin hiihdellä hissukseen ja pitää paljon taukoja. Luonto olikin sitten erimieltä päivän keveyden suhteen.

Alkumatka meni kuitenkin melko joutuisasti, sillä seuraava järvi oli reilun 100m alempana kuin lähtöjärvi. Alamäessä ei uusi lumikaan niin paljon haittaa.

Viimassa ei tarkene kameraa kaivamaan esiin, joten tässä vielä fiilistelyä muutaman illan takaisista revontulista.

Pasasjärvelle saavuttuani ropisi viimeisetkin ajatukset keveästä päivästä. Lumisade yltyi ja tuuli vaihteli täysin vastaisen ja sivuvastaisen välillä. Näkyvyyttä ei ollut juurikaan; välillä ei kelkkareittimerkin kohdalla nähnyt enää seuraavaa. Kelkkojen jäljetkin olivat jo tuiskunneet umpeen. Ainoastaan uppoava suksi kertoi, jos poistui jäljeltä. Taukoja ei juuri tuossa kelissä tarkene pitää, sillä viimassa kylmä iski välittömästi pysähdyttäessä. Oli vain hammasta purren puskettava eteenpäin ja pidettävä vain pieniä hengähdystaukoja.

Tuon reippaan seitsemän kilometrin pätkä järvellä imi aika tehokkaasti mehut kulkijasta, ja olin aivan poikki päästyäni vastarannalle ja metsän suojaan. Kylläpä maistui päivällinen taivaalliselle teltan tarjoamassa tuulensuojassa.

Päivä 240: Ivaloon

Linnuntietä ei päivän siirtymä Ivalo River Campingiin olisi ollut kuin noin 8km. Kelkkareitti kuitenkin kulki makkarana kiemurtelevaa Ivalojokea pitkin ja yksi lentokenttäkin oli siinä välissä esteenä. Piti siis tehdä kuin poliitikko kunnallisvaalien alla – lähteä kiertämään kenttää. Matkaa kertyi lopulta noin 12km.

Perille päästyäni levittelin tavaroita kuivumaan muutaman neliön kokoiseen tilaihmemökkiin ja aloin asettua taloksi. Iltapäivästä alkoi sen verran tekemään mieli herkkuja, että päätin vielä kävellä 4km matkan Ivalon keskustaan kaupoille pullaa hakemaan. Ja sitten samainen 4km takaisin. Kaikkea sitä onkin ihminen valmis tekemään herkkujen himon yllyttämänä.

Mökissä taitaa olla vähemmän neliöitä kuin teltassani.

Päivät 241-243: Lepäilyä

Oloni oli edelleen aika tukkoinen, joten päätin jäädä muutamaksi ekstrapäiväksi sitä parantelemaan. Maaliskuun alussa tulee kaksi hyvää ystävääni vaellusseuraksi UK-puistoon, enkä halua ottaa sitä riskiä, että olisin silloin itse flunssan kourissa.

Päivät siis kuluivat lepäillen, varusteita huollelleen ja tulevaisuutta suunnitellen. Ja tietysti päiviin mahtui myös tuntikaupalla yhteydenpitoa kotiin ja ystäviin.

Lepo tekikin hyvää muutenkin kuin tukkoisuuden takia. Laskeskelin, että edellisen 30 päivän aikana oli kilometrejä kertynyt (nousu)karvan alle 400.

2 thoughts

  1. Moi Vesa! Olit/olet näköjään parkissa siinä kotitaloni lähellä, vajaan kilometrin päässä. Harmi että olen itse vielä useamman päivän reissutöissä leivän perässä, muuten olis ollu mukava nähdä 😊 Tsemppiä jatkoon!

Vastaa käyttäjälle Sami, Retkipalvelu Inari Peruuta vastaus