OMG! Niinkuin nuoriso sanoisi. Nyt se vihdoin alkaa! Enää kaksi yötä nukuttavana ja sitten suuntaan kenkien kärjet kohti erämaita.

Tämän seikkailun suunnittelu alkoi viime vuoden helmikuussa, joten suunnitteluaste on siis kestänyt jo lähes puolitoista vuotta. Ei varmaankaan yllätä, että loppua kohti valmistelevien toimenpiteiden määrä kasvoi. Kiirekin meinasi jo jossain vaiheessa syntyä. Miten ihmeessä saisin koko to-do -listan ruksittua tehdyiksi?

Kamppeet kasassa. Seikkailu alkakoon!

Leikkiin lähtiessäni osasin kyllä aavistaa, että töitä ja muuttujia on pari tai enemmänkin. Mutta myöntää silti täytyy, että aliarvioin työn määrän. Etenkin viimeinen kuukausi on ollut pään sisällä sellainen rumba ja humppa, että Jorma Uotinenkin yllättyisi. Ei huono! Erilaisia valtakirjoja, ruoan kuivausta, varusteiden miettimistä ja sitten vaihtamista ja sitten taas miettimistä. Reittisuunnitelmakin muuttui viime metreillä Käsivarren epävarman lumitilanteen (!!) vuoksi. Lähdenkin liikkeelle Näkkälästä. Välillä olin eksyksissä karttapinon sisällä toisinaan taas uppoutuneena ensiavun ihmemaahan.

Lauantaina saunassa istuessani havahduin rauhoittavaan ajatukseen. Kaikki kiire ja hässäkkä jää kohta taakse. Oikeastaan aika outoa ajatella, että seuraavan vuoden aikana minulla ei ole kertaakaan kiire. Mihinkään. Paitsi ehkä puskaan, mutta sitä ei kai voi laskea kiireeksi tässä merkityksessä. Ei kiirettä töihin, ei deadlineja koulutöissä eikä stressiä lukuisista päällekkäisistä ”pitäisi”-luokan asioista. Vain aikaa, käytännössä rajattomasti.

En olisi mitenkään selvinnyt tähän pisteeseen ilman lukuisten ihmisten tukea ja apua. Se olisi ollut yksinkertaisesti mahdotonta. Ja vielä korvaamattomampi apu on se, jota tarvitsen vaelluksen aikana. Esimerkiksi ruoat ja varustetäydennykset eivät automaattisesti tupsahtele oikeisiin paikkoihin, vaan siihen tarvitaan avuliaiden vanhempien käsiä. Haluan lämpimästi kiittää kaikkia osallistuneita siitä tuesta, jota olen saanut. Yksinvaelluskaan ei ole mahdollista yksin.

Ajatukset eivät vielä ole kokonaan siirtyneet ajattelemaan keskiviikon starttilaukausta, vaan pyörivät vähän siellä ja täällä. Ei oikein osaa vielä edes jännittää. Saattaapa mennä päivä jos toinenkin, ennenkuin ajatukset asettuvat uomaansa. Tähän asti ajatustyö on ollut tulevaan suuntaavaa, nyt on aika asettua elämään hetkessä ja unohtaa tulevaisuus.

Tällaistakin on luvassa, mutta myös marraskuisia räntäsateita

Kirjoittelen kuulumisia ja ajatuksia matkan varrelta aina ”tankkauspisteissä” eli noin 2-3 viikon välein. Blogin näkökulmakin siis muuttuu nyt tulevan suunnittelusta ihan oikeiden reissukertomusten ja tapahtumien pariin.

Tästä se siis lähtee – elämäni suuri seikkailu! Kiva, että olette siellä ruudun toisella puolella mukana jakamassa tätä kaikkea.

-Ulko-Vesa

P.S Laitan vielä huomenna lyhyen postauksen, jossa mukana myös karttalinkki, josta voi seurata matkan edistymistä (jos vain laitteissa piisaa virtaa)

5 thoughts

  1. Hyvää ja turvallista matkaa Vesa. Mä oon tosi iloinen sun puolesta että pääset toteuttamaan tällaisen haaveen elämässäsi

Vastaa