Kaupallinen yhteistyö Marttiinin kanssa

Olen aikaisemmin kirjoittanut vaellusvarusteista yleisemmin. Yksi varuste kuitenkin mielestäni ansaitsee ihan oman postauksen – puukko. Viime syksynä tein eräsopaskoulutukseen liittyvällä kurssilla puukon ihan terän takomisesta lähtien ja jäin silloin pohtimaan puukkoa ja sen merkitystä retkeilijälle. Jollain tavalla puukko on vaeltajalle enemmän kuin vain työkalu.

Puukolla on pitkät perinteet suomalaisessa eränkäynnissä. Vaikka materiaaleissa ja muodoissa onkin jonkin verran vaihtelua, on puukko säilynyt lähes muuttumattomana pitkään – nykyisen muotonsa suomalainen puukko sai jo keskiajalla. Pitkän perinteen lisäksi puukon olemukseen on taottu mukaan myös aimo annos käsityötaitoja. Omassa mielessäni tuo historiallinen ulottuvuus kytkee minut uudeksi lenkiksi ikiaikaiseen eränkäynnin ketjuun. Vaikka oma ”tyhjänkävelyni” poikkeaakin melko lailla keskiaikaisesta karhunmetsästyksestä, on mukava ajatella, että samoissa metsissä on vuosisatoja sitten käyskennellyt keskiaikainen versio itsestäni, Keski-Vesa (enkä tarkoita nyt Tuurin kauppiasta), seppämestarin takomalla puukolla nyljetty karhuntalja selässään.

Kiehinen ja kiehiset

Syksyn puukkokurssin jälkeen pohdin myös tietynlaista ristiriitaa. Toisaalta omilla vaelluksilla olisi mukava käyttää itsetehtyä tai muuten hienoa käsintehtyä puukkoa. Toisaalta taas käytän puukkoa polttopuiden pienimiseen ja muutenkin aika ronskisti ja surutta. Arvopuukolla klapin pilkkominen aiheuttaisi vähintään keskisuuria tunnontuskia. Lisäksi ainakin itselläni hävittämisen riski on aina olemassa. Vaikka puukkoihin liittyykin sylillinen symboliikkaa, perinteitä ja käsityön leimaa, on se kuitenkin metsässä käyttötyökalu.

Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, ettei itse takomastani puukosta tullut kovin hyvä. Ihan hienon näköinen kyllä, mutta terä ei ole toimivimmasta päästä. Sen mukaan ottamista vaelluksille ei siis tarvitse miettiä, sillä hieno ja huono kuuluu vitriiniin eikä vyölle. Olen jo vuosikausia käyttänyt kotimaisia Marttiinin puukkoja, ja tykästynyt niiden kestävyyteen ja laatuun. Tällä hetkellä ns. käyttöpuukkoina itselläni on Marttiinin Condor Classic ja visakoivukahvainen sirompi Marttiinin Kiehinen. Molemmat ovat erittäin hyvin käteen istuvia ja osoittautuneet kestäviksi ja hyvin teränsä pitäviksi. Järeämpään klapien pilkkomiseen joku iso leuku olisi varmasti parempi, mutta sellaisella taas puhdetöiden ja kiehisten vuoleminen on kömpelöä.

Hieno muttei hyvä kuuluu vitriiniin.

Näitä pohdiskellessani oivalsin vielä yhden merkityksen, joka puukolla on itselleni. Se hetki, kun laittaa puukon vyölle tarkoittaa, että retki on alkanut ja seuraava suunta on metsään. Puukon roikkuminen vyöllä ei yleisillä paikoilla ole kovinkaan hyvä idea, joten automatkat tai muut siirtymiset vaelluksen aloituspaikkaan puukko on vielä visusti rinkassa. Kun sitten lopulta nakkaa rinkan selkään ja puukon vyölle, on seuraava seikkailu valmis alkamaan.

Ei siinä, että laskisin, mutta seuraavan kerran tuo tärkeä työkalu laitetaan vyölenkistä keinumaan 66 päivän kuluttua. Ei vaan malttaisi enää odottaa!

Ulko-Vesa

Vastaa