Yhteistyössä: Melomo.fi

Kuulin ensimmäisen kerran packrafteista parisen vuotta sitten. Omaan korvaani se kuulosti mielenkiintoiselta tuotteelta ja päässä pyörähti ajatus, että sellaisella voisi joskus meloa Värriöjoen latvuksilta mökille. Liekö pääni piuhoitus pitkänlainen vai ideaosaston ruuti päässyt kastumaan, kun vasta nyt tuo ilmatäytteinen lautta onnistui melomaan ajatusvirrassa sellaiseen kohtaan, jossa se sai ansaitsemansa huomion. Ja samantien myös osansa vuoden mittaisesta vaelluksestani. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Vuoden aikana saa vaelluskengän siirtää toisen eteen aivan riittävän monta sataa tuhatta kertaa. Suksien kanssa on sama homma. Melonnassa siis houkutteli jo ajatus hiukan erilaisesta osuudesta. Kävellen ja hiihtäen taakka menee lähinnä reisille, mutta melonta on enemmän käsityötä. Vaihtelu virkistää. Lisäksi jokea pitkin liikkuessa ympäröivään luontoonkin tulee uudenlainen näkökulma.

Kaataminen vaatii ihan yrittämistä
Tuonneko pitäisi sekaan hypätä?

Alkuperäistä ideaa kuitenkin aluksi varjosti pari kysymysmerkkiä. Miten ihmeessä jaksaisin kantaa lautan varusteineen noin 60 kilometrin matkan Utsjoelta melonnan lähtöpisteeseen Iijärven rantaan? Entä miten saisin Iijärvellä rinkan sisältöineen pakattua pieneen kumipaattiin siten, että se pysyisi pinnalla ja ainakin valtaosa lastista olisi kyydissä vielä Näätämössäkin. Ensimmäiseen kysymykseen vastaus löytyi helposti, sillä yllätyin positiivisesti siitä, etteivät packraftit paina kuin muutaman hassun kilon. Itse lautta painaa noin 3,5kg, meloineen ja liiveineen yhteensä viitisen kiloa. Ja kun etappi ei muutenkaan ole pisimmästä päästä eikä ruoan määräkään siis aivan tapissaan, pysyy kantamusten kokonaispaino ihan siedettävissä rajoissa. Reppulautta sopii siis mainiosti lisämausteeksi monenlaisille reissuille ja vaeltajille.

Packraftin kantavuudet riittävät mainiosti kantamaan sekä melojan että raskaammankin rinkan. Itse päädyin MRS Microraft L:ään, jolle luvataan 190kg kantavuus. Useimmiten rinkka tai muut varusteet kiinnitetään packraftin keulaan. Näin itsellänikin suuri osa tavarasta tulee kulkemaan, mutta omien kantamusteni suuresta määrästä johtuen päädyin malliin, jossa myös itse ponttoonin sisään saa kuivapusseissa pakattua tavaraa takaosassa olevan vesi- ja ilmatiiviin vetoketjun johdosta. Tällä systeemillä saan myös tarvittaessa paremmin säädeltyä painopistettä. Pitää vain muistaa, ettei pakkaa päivän aikana tarvittavia eväitä tai vaikkapa kameraa ponttooniin ja joudu näin jokaisella tauolla tyhjentämään lauttaa.

Ympärillä kuohuu
”Mennäänpäs mokoma koski alas että heilahtaa”

Aikaisempi melontakokemukseni on vähäinen ja erämaajoki yksin meloen kuulosti alkuun jopa hiukan pelottavalta. Tarvittiin siis oppia ja neuvoja. Melomo.fi:n väki innostui tulevasta retkestäni sen verran, että sieltä luvattiin antaa vinkkejä ja jopa viedä Koitelinkoskeen kokeilemaan koskimelontaa ihan käytännössä. Aika huikea päivähän siitä tulikin. Kuivan kesän johdosta vedet ovat joissa alhaalla, ja viimeiseen asti oli epävarmaa pääseekö Koitelissa ylipäänsä melomaan. Vaikka isoimmat väylät olivatkin turhan kuivat, saimme sen verran varavirtaa takarännistä, ettei tarvinnut jäädä rannalle ruikuttamaan. Opastajan puheet vähäisestä virrasta ja säyseästä koskesta synnyttivät itselleni mielikuvan, että luvassa olisi lähinnä melankolista melankolistelua hiljaa lipuvassa joessa. Olin väärässä. Ihan tuollaisenaankin koski oli ensikertalaiselle aivan riittävän hurja kokemus.

Packraftilla Koitelissa
Riittävästi kuohuja aloittelijalle.

Opin päivän aikana monta hyödyllistä taitoa ja tietoa. Ja toisen mokoman asioita, joita ei kannata koskessa tehdä. Ymmärsin, että packraftilla pystyy kulkemaan isommassakin koskessa hyvin, eikä jokea kannata pelätä. Ymmärsin toisaalta myös sen, ettei etenkään erämaassa kannata ottaa riskejä, vaan kunnioitus jokea ja sen voimaa kohtaan on pidettävä mielessä silloinkin, kun koskesta läpilaskeminen kuulostaa helpommalta ja nopeammalta ratkaisulta kuin rantaa pitkin kiertäminen ja lautan kantaminen.

Virtaanmenon harjoittelua
Virtaanmenon harjoittelu oli hauskaa puuhaa.

Alun epävarmuuden jälkeen homma alkoi jo sujua, ja lopussa jo hoitelin Koitelin ihan kunnialla läpi. Ainakin siitä päätellen, etten kaatunut vaan pysyin pinnallisena loppuun saakka. Kaatumiset ja muut syventävät opinnot jäävät vielä odottamaan seuraavaa kertaa.

Kiitokset Melomolle mahtavasta päivästä. Oli opettavainen reissu. Ja ihan pirun hauskaa.

-Ulko-Vesa-

Kaataminen vaatii ihan yrittämistä
Pitihän sitä kaatoa lopulta kokeilla.

Vastaa