Tässä kirjoituksessa jutun juonena on yksi sana, eikä jokin tietty aihe kuten aikaisemmin – selviytyminen.  Tuo moniulotteinen sana on siis se jeesusteippi, jolla kirjaimet ja sanat on tällä kertaa teipattu yhteen, niin että se ainakin välttävästi muodostaa jonkinlaisen kokonaisuuden.

Selviytyjä vai selfieytyjä?

Heinäkuussa minulla oli mahdollisuus eräopasopintoihini liittyen osallistua 6 päivän selviytymisleirille ja sitä ennen parin päivän valmistavalle kurssille. Olipahan huikea kokemus! Olisi väärin väittää, että kyseessä oli hauskin kurssi, mutta opettavaisin se kyllä oli. Paljon erilaisia käytännön niksejä ja tietoa, mitä ja miten kannattaa tehdä, jos nyt sattuisi niin hassusti käymään, että joutuisi erämaan armoille vailla varusteita. Mutta suurin oppi tuli pään sisältä. Nyt tiedän miten oma kroppani reagoi nälkään, ja sen kuinka hitaalla aivotkin silloin käyvät. Tositilanteessa olisi todella helppo tehdä vääriä päätöksiä.

Sellainen tilanne, että kaikki varusteet yhtäkkiä häviäisivät, on toki äärimmäisen epätodennäköinen. Tulevaa vuoden vaellustani, ja muitakin reissuja varten jäi minulle kuitenkin kolme pointtia mieleen.

  1. Paras selviytymistaito on se, ettei joudu käyttämään selvitymistaitojaan. Kun suunnittelee ennakkoon, tuntee omat taitonsa ja tunnistaa riskitilanteet, on ihan mahdollista, ettei joudu kyhäämään rinkkaa pajunoksista tai järsimään maitohorsmaa.
  2. Varusteiden monikäyttöisyys auttaa tilanteissa, jossa jokin hajoaa tai menee pieleen. Esimerkiksi pala harsokangasta toimii pyyhkeenä, kantositeenä, hyttyssuojana, siivilänä ja vaikka jalkarättinä.
  3. Ihminen tarvitsee hyvin vähän varusteita selvitäkseen. Oman rinkan painoa tuskastellessa on siis hyvä muistaa, että vain murto-osa sen sisällöstä on elintärkeitä. Suurin osa kiloista keikkuu selässä mukana ihan vain mukavuudenhalusta.

Aiheesta innostuneen ajattelin, että se voisi kiinnostaa muitakin. Päätin tehdä ensimmäisen tutkintonäytön selviytymistaidoista. Yhden päivän aikana käytiin läpi monenmoista, pettuleivän tekemisestä tulen sytyttämiseen karkulla ja taulalla. Tässä tapahtumassa eniten jännitti oma selviytyminen valvovan silmän alla, mutta ilmeisesti selviytymistaitoja oli riittävästi siihen, että selviydyin urakasta ihan kunnialla. Samoin pohdiskelin etukäteen myös asiakkaiden selviytymistä, vaan turhaa oli sekin. Olin itse asettanut tavoitteeksi, että asiakashävikki olisi maksimissaan 10%, mutta illan päätteeksi kaikki olivat kuitenkin hengissä.

Pettuleivän ensiaskeleet. (Kuva Anne Björninen)
Perinteistä tulentekoa. (Kuva Anne Björninen)

Heinä- ja elokuu on ollut minulla aikamoista ohjelmasta ja tapahtumasta toiseen juoksemista. Kun on käytännössä yhtä aikaisesti täysaikainen työntekijä ja täyspäiväinen opiskelija, ei vapaa-ajanongelmia juuri pääse syntymään. Aika on mennyt isoilta osin siihen, että selviytyy päivästä toiseen ja hommasta seuraavaan. Ja vaikka etenkin opiskeluasiat ovat todella mielenkiintoisia ja hauskoja, on välillä tuntunut että askel hiukan painaa.

Nyt tähän viikonloppuun sattui täydellinen mahdollisuus pieneen irtiottoon. Lähden opiskeluihin liittyen viikoksi Muotkalle vaeltamaan, ja kun tämä viikonloppu oli kalenterissa typötyhjä, päätin ottaa varaslähdön Lappiin ja tulla Savukoskelle mökille viikonlopuksi. Ihana, kun voi tehdä melkein mitä haluaa. Melkein sen takia, että olin ajatellut kalastella, mutta ilman siimaa on vavan heiluttelu melko turhaa touhua. Niinpä aika on kulunut joenkulkua ihastellessa, nuotiossa risuja poltellessa ja kiehisiä veistellessä. Mökistä ja sen maisemista on tullut minulle henkireikä omaan selviytymiseeni.

Kiehisten kiekuroita

Yleensä, kun blogikirjoitusten välillä on pidempi tauko, on syynä laiskuus tai kiire. Täällä mökillä on vielä yksi (teko)syy lisää – ei ole kenttää. Vaan näppärä eräbloggaajapa kiipeää katolle kenttiä metsästämään.

Eräblogin ongelmia

Nyt vähitellen nokka kohti Muotkaa ja sen jälkeen paluumatkalla Ouluun, jossa Melomon väki lupasi vähän opettaa, miten packraftilla mennään koskessa. Saapa nähdä, miten siitä selviytyy…

-Ulko-Vesa-

Vastaa