Kun kertoo ihmisille myyvänsä asuntonsa, irtisanoutuvansa töistä ja lähtevänsä vuodeksi vaeltamaan, on hyvä varautua muutamaan tarkentavaan kysymykseen. ”Mistäs tollanen ajatus on tullu?”, ”Miksi?”.  Olen sen huomannut. Samoja kysymyksiä mietin aluksi itsekin, sillä tämän kaltainen hyppy tyhjän päälle ja sukellus syvään päätyyn ei todellakaan ole mitenkään tyypillistä toimintaa minulle. Normaalisti olen enemmänkin varman päälle pelaaja ja rutiineissa viihtyjä kuin uskalikko heittäytyjä.

Tällekään vaellukselleni minulla ei ole mitään suurta ja ylevää agendaa. En ole hakemassa näkyvyyttä Amazonin sademetsille. Tai keräämässä varoja norpille. En edes #metoo. En myöskään ole lähdössä itsetutkiskelu-mindfulness-jooga-retriitille. Lähden vain vaeltamaan. Kuulin aikoinaan, että vanha poromies Itä-Kairasta kutsui vaeltajia tyhjänkulkijoiksi, ja ihastuin termiin. Voin hyvin kuvitella, että poromiehen suussa nimitykseen latautuu vähintäänkin kummeksuntaa. Se kuitenkin kiteyttää lähes täydellisesti sen, mitä vaellus itselleni merkitsee – kulkeminen itsessään on se tarkoitus, ja se mitä vaelluksen aikana tekee tai on tekemättä, on toisarvoista. 

Joskus tarvitaan laajempaa perspektiiviä

Idean synnyttyä kesti sillä vain kuukauden päivät valmistua päätökseksi. Ja siitäkin ajasta suurin osa kului ynnäillessä tuloja ja menoja. Lähinnä menoja. Jossain vaiheessa kuitenkin sain itseni kiinni itse teosta – tekemässä reittisuunnitelmaa. Olin siis jo tehnyt päätöksen, mutten vain ollut muistanut kertoa siitä itselleni. Idean kypsymisen nopeus yllätti taikurin itsensäkin, sillä yleensä pohdin tarkkaan asioita ennen tekemistä. Mietin, onko jokin asia järkevää vai ei. Tällä kertaa aloin kuitenkin kyseenalaistaa koko järkevyyden konseptia. Kuka sen määrittelee, mikä on järkevää? Useimmiten järkevyydellä on jonkinlainen lisämääre, taloudellinen järkevyys tai järkevyys vaikkapa urakehityksen kannalta. Ja usein tuo tarkennus on ulkoapäin tuleva. Vaan mistä se tulee? Eipä taida EU:ssakaan olla erillistä järkevyyskommissiota, joka latelisi direktiiveillä yksityiskohtaiset määritykset siitä, minkälainen toiminta on järkevää. Yhtäkkiä oivalsin, että vaikkei tämän unelman toteutus ole järkevää rahallisesti, urakehityksestä puhumattakaan, on se kuitenkin oman hyvinvointini kannalta erittäin järkevää. Eikä sen tärkeämpää järkevää voi ollakaan.

Vaikka konkreettinen idea seikkailusta tulikin pintaan vasta tänä keväänä, on se siemenenä muhinut pinnan alla jo paljon pidempään. Itse pidän jonkinlaisena starttihetkenä kevättä 2017 ja sen tapahtumia. Silloin jotenkin havahduin huomaamaan, että elämästä oli tullut itseään toistavaa. Päivät seurasivat toisiaan ja itse olin jotenkin lipsauttanut itseni kuskin roolista pelkääjän paikalle. Mikään ei tuntunut miltään, enkä enää osannut kysyä itseltäni mitä haluaisin. Pyörä vain pyöri, vaikka hamsteri oli jo kuollut. Tuo havahtuminen vetäisi hetkeksi maton jalkojen alta, joten edessä oli sairausloma ja toipuminen. Vähitellen aloin kuitenkin taas oppia kuuntelemaan itseäni ja myös arvostaa kuulemaani. Aikaa siinä kyllä meni, vaan kyllä kannatti. Tässä päivänä eräänä juttelin ystäväni kanssa asiasta. Hän totesi, että oikeastaan tuo masennus olikin loppujen lopuksi hyvä asia. ”Ylivoimaisesti paras masennus, mitä mulla on tähän mennessä ollut”, vastasin. Ja tarkoitin sitä.

Elämä on rajojen etsimistä

Toki reissun syiksi voisi luetella myös itsensä haastamista, rajojen etsimistä, luonnossa selviytymistaitojen kehittämistä, itsevarmuuden kasvattamista, normirutiinien rikkomista ja niin edelleen. Ja osaltaan totta nekin ovat. Suurin yksittäinen syy, miksi tähän seikkailuun heittäydyn, on: 

Koska haluan. Ja voin.

-Ulko-Vesa-

Vastaa