Viime kesän vaelluksesta yksi hetki on jäänyt mieleeni muita vaikuttavampana. Se ei ollut yksikään niistä upeista hetkistä tunturien laella, eikä tuskastelut tulvivan teltan kanssa. Ei täydelliset tauot solisevien purojen äärellä, eikä silmänkantamattomiin ulottuvat palsasuot. Se hetki oli ajatus. Ajatus, joka pulpahti mieleeni, kun takana oli kolme viikkoa vaellusta ja auto odotteli enää muutaman päivämatkan päässä. Ajatus, joka kuului näin:

”Jos nyt autolla odottaisi joku, joka antaisi uuden paketin ruokaa ja kertoisi, että toinenkin kuukausi lomaa on järjestetty, niin lähtisin saman tien uudelle kierrokselle. Eikä sitä tarvitsisi edes sen kummemmin harkita.”

UNADJUSTEDNONRAW_thumb_1583
Näillä main se ajatus päähän pälkähti

Sinälläänhän se oli vain yksi ajatus muiden joukossa. Pieni. Ei sillä ratkaista maailman ongelmia tai mennä kuuhun. Mutta ajatus jäi itämään, vaikken sen merkitystä silloin oivaltanutkaan. Ja nyt sen vaikutus näkyy jo ihan konkreettisestikin elämässä. Omassa mielessäni se varmisti, että taidan ihan oikeasti tykätä vaelluksesta, eikä kyseessä ole ohimenevä hullutus. Kiva pieni harrastus oli vaihtunut intohimoksi.

UNADJUSTEDNONRAW_thumb_159f
Tällaisiin paikkoihin haluaa palata aina vain uudelleen

Tuon elokuisen ja erämaisen hetken jälkeen on vettä ehtinyt virrata Tuusulanjoessa ihan reippaasti. Vaikkei se kovin vuolas joki olekaan, pikemminkin puropahanen. Osa ajatuksista on jo vaihtunut teoiksi, sillä aloitin tammikuussa eräoppaan opinnot Erä-Karkussa. Tai virallisestihan kyseessä on luontoalan ammattitutkinto, erä- ja luonto-opastuksen osaamisala, mutta se on liian pitkä sana sekä kirjoittamiseen että puhumiseen. Eräopas se on. Piste.

Kouluun hakiessani lähdin hakemaan ennen kaikkea tietoa ja osaamista harrastukseni tueksi. Talviretkeilyä, turvallisuusseikkojen entistä parempaa ymmärrystä, varustetietoutta, lajitunnistusta ja kaikenlaisia näppäriä ”kikkakolmosia” ja niksejä. Ja niitä asioita, joista en vielä edes tiedä, etten tiedä. Mieli ja aivot avoinna vastanottamaan uusia asioita. Sain hyväksymispäätöksen ja jäin ihan täpinöissäni odottamaan koulun alkua.

UNADJUSTEDNONRAW_thumb_15d3
Kikkakolmoset käytäntöön Sipoonkorvessa

Edellisestä koulukokemuksestani olikin jo vierähtänyt tovi jos toinenkin. Kouluissa on välitunneilla nykyisin kiellettyä olla keinustahyppimiskisaa tai leikkiä kukkulan kuningasta (töniä muita alas jäiseltä kumpareelta). Kuulemma liian vaarallista. Piirtoheittimet on korvattu dokumenttikameroilla ja reissuvihko Wilmalla. Ja jos kokemukseni peruskoulusta olivatkin jo hiukan vanhentuneet, niin kokemukset aikuisten koulusta loistivat poissaolollaan ihan tyystin. ”Saas nähdä, mitä tästäkin tulee”, ajattelin nostaessani 85-litraisen ”koulureppuni” selkään.

r0Rm2pWJSUiA+xpwtbLvpQ_thumb_15c8
Koulupoika reppuineen

Hyvä siitä tuli. Sen uskallan sanoa jo muutaman kurssin kokemuksella. Kurssit ovat käytännönläheisiä ja kouluttajat erinomaisia. Aika harvoin pilkkiminen oppitunneilla on sallittua, niin kuin talvikalastuskurssilla oli. Pilkkimisen ja talviverkkojen laittamisen lisäksi uutta oppia on tullut muun muassa hiihdosta, suksien huollosta, lumikenkäilystä ja turvallisuudesta. Ja ne ihmiset! Kaikki samanhenkistä porukkaa, joten puheenaihe ainakin löytyy aina varmasti. Eri aloilta, eri puolilta Suomea, erilaisia kokemuksia, erilaisia suunnitelmia. Ihmisiä, joihin tuskin olisin tutustunut, jos en olisi kouluun lähtenyt.

UNADJUSTEDNONRAW_thumb_15cb
Perusasioista se pienikin ponnistaa, vain miten se meni

Parhaillaan on hiukan pidempi kurssiton jakso menossa, joten ihan into piukeana ja sormet syyhyten odottelen kevään ja kesän mukanaan tuomia lajitunnistuskursseja. Puhumattakaan survival-leiristä. Tai melontaretkestä. Eräruokakurssi. Ruskavaellus. Aargh! Juokse, aika, juokse!

UNADJUSTEDNONRAW_thumb_15cd
”Läksyjäkin” on tehty

Ennakkoon pidin pienenä kysymysmerkkinä sitä, miten mahtaa aika ja jaksaminen riittää melko tiivistahtiseen opiskeluun työn ohella. Suunnitelmani kun on käydä noin puolessatoista vuodessa koulu pakettiin ilman opintovapaita tai muita vastaavia. Työnantajan kanssa sovittiin, että saan melko vapaat kädet järjestellä työaikoja, joten pidemmillä päivillä ja viikonlopuilla saan paikattua koulun haukkaamat päivät. Ennakkokysymysmerkki osoittautui kuitenkin turhaksi. Hyvin nopeasti huomasin, että opiskelu tällä alalla poikkeaa vaikkapa kauppakorkean opinnoista kuin yö päivästä. Ei pänttäämistä, eikä juurikaan teoreettista opiskelua. Ei tutkielmia tai sprintterin nopeudella vastaan juoksevia deadlineja. Asiat opetellaan suurilta osin ”kädet savessa” -tyylillä ihan käytännössä. Koulun vaikutus stressitasoon on siis kyllä havaittavissa, mutta etumerkki onkin miinus. Pikkupakkasella auringonpaisteessa pilkillä istuessa ei opiskelukaan tunnu kovin rankalta.

UNADJUSTEDNONRAW_thumb_15d1
Erilaista opiskelua.

Kaiken kaikkiaan kouluun lähteminen on siis osoittautunut prikulleen oikeaksi ratkaisuksi. Ja kun pää nyt on avattu uusille ideoille, niin niitähän sitten tulee. Vedenkulku Tuusulanjoessa tulee jatkossa vain kiihtymään, katsotaan nyt minkälainen koski sieltä vielä paljastuu… Tätä melontaseikkailua elämänkoskessa pääsee turvallisesti katselemaan rantakiviltä klikkaamalla ”Follow” -nappulaa =)

2 thoughts

  1. No mutta kuulostaapa sun ajatukset kovin tutuilta. Retkeilyn, patikoinnin innoittamana olen alkanut myöskin haaveilemaan samanmoisista opinnoista. Oikeastaan myös viime elokuisen Lapin reissusi innoittamana myös haaveissani on jokin vastaavanlainen reissu kesälomaksi…tiedä sit mikä kesä ja mikä vuosi 😁 Reaaliteetit eivät vielä anna myöden tällaisille suunnitelmille. Mut haaveita on tullut lisää luontoharrastuksen myötä lisää ja intoa kokeilla mihin mä pystyn tuolla luonnossa. Onnea ja intoa opiskeluihin! Tai eipä tuota intoa taida enää lisää tarvita, huokuu niin tekstistäsi 👍

    1. Suosittelen opintoja lämpimästi. Mutta pienenä varotuksena mainittava, että se saattaa viedä koko käden, vaikka kuinka ajattelis vaan pikkurillillä koskea 😁. Mullakin nälkä kasvanu syödessä, ja suunnitelmat alkaa olla aika korkealentoisia 😎

Vastaa