Päivä 6 Nuorgam -Ivvarvárri (15,1km)

Illalla olin oikeaoppisesti pystyttänyt teltan absidi tuulen suuntaan. Jostain kummallisesta syystä teltta ei kuitenkaan automaattisesti kääntynytkään, vaikka tuuli kääntyikin. Joten aamulla teltta sitten purettiin kovassa sivutuulessa.

Samalla kun merkitty reitti nyt vaihtui tiettömäksi taipaleeksi, myös sää muuttui täysin. Helle jäi taakse, ja tilalle tuli pilvinen sää sadekuuroineen ja tuulineen. Iso muutos molemmissa. Reittini kulki tänään pitkin vaarojen rinteitä ja kosteikkoja. Kulku oli merkittävästi hitaampaa kuin polulla, vaikka välillä oli pitkiäkin pätkiä rinteitä, joiden tasainen ja kivetön sammalalusta onkin oikea kulkijan unelma.  Parikin syötyä poro näin matkan varrella, toisesta oli jäljellä pelkkä kallo, toisen luut oli levitelty noin 10x10m alueelle.

Kuva6.1
Ex-poro

Polkuni kulki myös jokiuoman ylitse, jossa veden sijasta oli pelkkiä kiviä. Taisi olla niitä jokia, jotka ovat toiminnassa vain sulamisvesien aikaan. Osa-aikajoki, joka oli sillä hetkellä vuorotteluvapaalla.

Kuva6.2
Osa-aikajoki

Retken luonne on nyt ihan erilainen. Suunnistus, maaston raskaus ja muuttunut sää tekevät kulkemisesta aika paljon haastavampaa. Haastavaa ja erilaista, mutta vähintään yhtä hauskaa.

Aamupäivällä näin ensimmäistä kertaa oikean lakkasuon. Pieneltä alueelta olisi helposti kerännyt litroittain kauniinkeltaista marjaa. Se sijaitsi Anárasjávrin kaakkoispuolella, jos jotakuta kiinnostaa. Enkä itse kerännyt kuin kourallisen. Matkan varrella on tasaisesti siellä täällä ollut jonkinlaisia esiintymiä ja yksittäisiä marjoja, mutta rinkan kanssa kumartelussa on kynnys aika suuri. Nyt oli kuitenkin jo pakko riisua rinkka kokonaan ja pitää kunnon marjatauko.

Kuva6.3
Lakkaa, hillaa ja suomuurainta.

Lounaalla yritin löytää tuulensuojaista paikkaa, mutta se jäi yritykseksi. Ruoaksi tehdyt riisinuudelit maistuivat ihan kamalilta. Olivat jotenkin menneet pilalle, vaikka päiväystäkin oli jäljellä vielä runsaasti. Riisinuudelit siis päätyivät poroille, uudet vedet ja vaihto curry-nuudeleihin. Lounaalle tullessani olin aika puhki ja satoi ja tuuli. Ruokakin oli pilalla. Pilviä alkoi kertyä myös mieleen. Jopa vähän vitutti. Vaan on se aina yhtä ihmeellistä, minkälaisen ihmeen ruoka ja lepo saavatkaan aikaa. Mieli ja energiat kohosivat taas normaaleiksi ja matkaa oli taas mukava jatkaa.

Vaihteeksi reitille osui hetkeksi myös polku, jota seurasin Irdoaivin ja sen vieressä olevan ”nyppylän” yli. Näillä main on aika paljon mäkiä, joille ei ole vaivauduttu nimiä edes antamaan, vaikka etelässä se olisi vähintäänkin Jättivuori ja siihen olisi rakennettu laskettelukeskus. Minun ja polun tiet erkanivat, mutta maasto oli pitkälti helppoa rinnekävelyä. Muutama laakso ja kosteikko, mutta kuljin ylempänä aina kun vain mahdollista. Kuivempaa ja komeampaa.

Kuva6.5
Ylhäällä on helpompi kävellä

Loppupäivästä tulin kohtaan, jossa oma reittini ylitti mönkijäuran. Katsoin ensin vasemmalle, sitten oikealle ja vielä kerran vasemmalle. Ei tullut ketään. Aloin etsiä sopivaa yöpaikkaa ja lopulta kelpuutin seitsemännen järven rannan. Saattoi siihen vaikuttaa toki myös se, että se oli viimeinen sen laakson pikkujärvistä. Ja alkoi miehestäkin jo olla patterit lopussa. Vettäkin ropsi taas enemmän.

Kuva6.4
Vähän kirkkaampi hetki ja sitäkin kirkkaampi vesi

Teltan pystytyksen aikana sade taukosi hetkeksi, mutta tuuli pysyi vahvasti läsnä. Tavarat ja ukko telttaan ja asettumaan taloksi. On mielettömän kodikas ja lämmin tunne, kun on saanut vaihdettua kuivaa ja lämmintä ylle. Siinä sitten makoilin ja kuuntelin sateen ropinaa ja katselin, kuinka tuuli yritti viedä telttaa mennessään. Ei onnistunut.

Otin tunnin nokoset, kun oli kerrankin mukavan viileää päivälläkin. Heräsin siihen, että hytisin kylmästä. Mittarissa +18°. Ei siis todellakaan mikään talvikeli, mutta nyt kun lämpötila puolittui vuorokaudessa, ei kroppa tahtonut pysyä muutoksen vauhdissa. Vaan eiköhän sitä ehdi tähänkin totutella.

Kuva6.6
Seitsemännen järven rannalla

Tutkailin pitkään karttaa ja mietin muutoksia huomiseen reittivalintaan sen pohjalta, mitä tänään olin oppinut. Ei muutoksia juurikaan tarvittu. Hyvin suunniteltu on kävelyä vaille valmis. Karttojen tutkimisessa on oma viehätyksensä. En tiedä miksi, mutta olen siitä aina tykännyt. Vaikkei olisi edes lähdössä mihinkään. Etsin paikkoja, jotka voisivat olla käymisen arvoisia. Tai outoja paikannimiä.

Tein ruoan absidissa. Ei pieni lisäkosteus enää haitannut. Pääruokana oli Lyo Expeditionin Mexican Dish. Valmistajana ihan uusi tuttavuus minulle. Kokilta oli kuitenkin tainnut tämän annoksen kohdalla suolan lisäksi unohtua muutkin mausteet. Ilmeisesti meksikolaista on kaikki ruoka, jossa on papuja ja maissia. Jälkiruoan asemaa toimittaneessa minttukaakaossa puolestaan maku oli ihan kohdillaan.

Illalla tuuli hieman hellitti, mutta jouduin silti keräilemään pitkään rohkeutta lähteä järveen pesulle. Lopulta kuitenkin totesin, että ainakin kainalot olivat jo perustelleet peseytymistarpeensa niin vahvasti, etten pystynyt enää vastaan sanomaan.

Päivä 7 Ivvarvárri -Vetsikko (-Utsjoki) 15,7km

Aamulla ripsotteli vettä, joten nukuin pitkään. Taas lähes 12 tunnin unet. Sade ei kuitenkaan näyttänyt lakkaamisen merkkejä, joten pakkasin tavarat ja lähdin liikkeelle. Ei oikeastaan varsinaisesti satanut, kuin muutamaan otteeseen. Eikä se ollut kunnolla sumuakaan. Jotenkin vain ei ollut erikseen vettä ja ilmaa, vaan ne olivat yhdistyneet -velmaa.

Kuva7.1
Pikkusen pilvessä

Liekö sateesta johtunut, mutta jossain kohtaa mieleni pomppasi kartalla yhden vaaran verran eteenpäin siitä, missä todellisuudessa olin. Näköjään pitää oikeasti paikkansa, se mitä suunnistuskurssilla opetettiin. Ihminen alkaa muokkaamaan maastoa sellaiseksi, että se sopii karttaan. Tuon täytyy olla tuo vaara, ja tuollahan näkyykin tuo järvi. Vaara tosin oli väärän muotoinen ja järvi puolestaan väärässä paikassa. Kävelin toista tuntia ennen kuin tajusin virheen. Olin kuitenkin katsonut oikean suunnan gepsistä ja kävellyt sitä kohti. En siis ollut kertaakaan väärällä reitillä, ainoastaan väärässä kohdassa sitä. Jurppi aika lailla, kun viimein ymmärsin, etten ole lähellekään siellä missä kuvittelin. Ehkä enemmän kuitenkin harmitti se, että oli noin ”amatöörimäisesti” mokannut. Oli siis oikea hetki pitää lounastauko.

Kuva7.2
Tätä on harmaa arki

Vettä satoi koko tauon ajan. Ei siis velmaa, vaan ihan oikeaa sadetta. Vuosikaudet olen työskennellyt business-alalla, mutta vasta nyt ymmärsin mitä kostea lounas oikeasti tarkoittaa.

Kuva7.3
Kostea lounas

Vettä oli sekä ilmassa että maassa sen verran runsaasti, että kengät olivat lopulta aivan lits-läts -märät. Goretex-kalvo oli lopulta luovuttanut ja todennut hävinneensä taistelun murskaavan ylivoiman edessä. Ei varmaan parantanut tilannetta, että huomasin molemmissa kengissä sauman irvistävän kyljessä.

Ylittäessäni yhtä monista soista astuin viimeiselle kivelle varomattomasti. Katse oli jo suuntautunut eteenpäin seuraavaa suuntaa valitsemaan. Huolimaton askel ja kalteva liukas kivi. Vedin varvikkoon oikein kunnon rypäleet, olisikohan ollut lajiltaan cabernet-sauvignon. Onneksi ei käynyt mitään, sillä rinkan kanssa kaatuessa tanner tömähtää melkoisesti. Seismologitkin sen varmaan havaitsivat. Muistuttelin taas itseäni, ettei kiireellä voita mitään.

Loppumatka Vetsikkoon oli mönkijäuraa pitkin. Hetken sitä taivallettuani takaa tuli mönkkärillään paikallinen vanhempi ukko. Oli tulossa hillaa etsimästä. Hän moneen otteeseen hämmästeli reissuani. Ylpeys on kaiketi paha asia, mutta siinä hetkessä en välittänyt sen pahuudesta paskaakaan. Olin ylpeä siitä, että teen jotain sellaista, jota paikallinen vanha jääräkin kummastelee.

Maasto alkoi laskeutua kohti Vetsikkoa, ja puuton ylänkö vaihtui koivikoiksi ja pensaikoiksi. Ensimmäistä kertaa itikoista oli hiukan haittaa. Heti saavuttuani pikitien varteen saapui myös kakkahätä. Huomasin kuitenkin, että aivan siinä vieressä tien reunassa on huussi. Ei voi käydä näin hyvä tuuri! Ei niin. Huussi osoittautui muuntamoksi, joten sen taakse pusikkoon. Ja hyttysille ilmoitus, että buffet on auki.

Kuva7.5
Liftaus nro 2

Päätin kokeilla taas onneani liftauksen suhteen. Ja taas tärppäsi ensimmäisellä yrittämällä. En ehtinyt kuin juuri ja juuri Vetsijoen sillan yli.  Tällä kertaa nuorempi herrasmies ratin takana. Hän oli Metsähallituksella töissä ja juuri tulossa Nuorgamista perehdyttämästä uutta lammaspaimenta. Ja vaellellut myös paljon. Juteltavaa olisi siis riittänyt pidempäänkin, kuin reilun kymmenen kilometrin matkalle. Utsjoelta sain mökin edullisesti aivan keskustan tuntumasta. Sain siis varusteet kuivamaan lämpimään mökkiin. Luksusta. Ilta menikin sitten Uulan Säästön asiamiespostista haetun täydennyspakkauksen purkamisessa ja siirtämisessä rinkkaan. Huomisaamuna rinkka olisi painavimmillaan, sillä ruokaa oli nyt 13 päiväksi.

Kuva7.6
Just ja just mahtuu yöpymään neljän hengen mökissä

Olen koko matkan ajan ottanut joka ilta ennen nukkumaanmenoa yhden valokuvan. Se on päiväkirjana toimivan vihkon yksi sivu, johon piirrän rastin kuluneen päivän päälle. Konsti on aiemminkin osoittautunut toimivaksi, sillä myöhemmin kuvia katsellessa on sitten helppo nähdä minkä päivän tapahtumiin mikäkin kuva liittyy.

Kuva7.7
Matkamiehen kalenteri

Vastaa